Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kaikki varmaankin muistavat usein toistetun tarinan miten mausteilla pyrittiin keski-ajalla ja uuden ajan alussa peittämään pilantuneen lihan maku ja parantamaan ruoan säilyvyyttä. Tarina ei kuitenkaan ole erityisen uskottava. Nimittäin, jos oli varaa mausteisiin, oli kyllä varaa laadukkaaseen lihaankin, mausteet kun olivat tuolloin huomattavasti lihaa kalliimpia. Entäpä edistääkö maidon juominen luuston terveyttä? Ei pidä paikkaansa tutkimusten valossa paikkaansa tämäkään usein kuultu väite.
Mari Koistisen Lautasmatka : Poimintoja ruuan historiasta oikoo monia luutuneita käsityksiä ja avaa samalla yllättäviä näkymiä ruokapöytämme historiaan. Ajatellaan vaikka meille nykyään arkisia ja harmittomia ruoka-aineksia, kuten perunaa ja tomaattia. Saapuessaan Eurooppaan Amerikan löytämisen jälkimainingeissa, kummastakin tuli nopeasti epäilyksen alaisia, ja erityisesti tomaattia pidettiin myrkyllisenä ja jopa moraalisesti kyseenalaisena.
Taustalla oli paljolti Rooman valtakunnasta peräisin oleva vanha kasvien luokittelujärjestelmä, johon eteläamerikkalaiset kasvit eivät sopineet. Tomaatti myös vahingokseen muistutti myrkyllistä rohtomandrakea, joka yhdistettiin noituuden harjoittamiseen. On erikoista kuvitella, miten tomaatin pahuudesta levitetyillä tarinoilla ehkäistiin pitkäksi aikaa tomaatin käytön yleistyminen Euroopassa. Tomaatin ja perunan tarina onkin hyvä esimerkki siitä, miten uudet elintarvikkeet herättävät ihmisissä melkein aina ennakkoluuloja.
Paljon muutakin kiinnostavaa kirjasta löytyy, kuten miten sademetsät liittyvät purukumiin ja muskottipähkinän historia Manhattaniin. Lautasmatka : Poimintoja ruuan historiasta on kuin eräänlainen buffetpöytä, josta löytyy kiinnostavia tarinoita joka makuun, mutta kirjasta löytyy kyllä yksi teema, joka yhdistää useita tarinoita: hyväksikäyttö.
Ruoan historia linkittyy tiiviisti valtaan ja vaurauteen, ja tässä pelissä ei ole uhreja laskettu. Sokeriruokoviljelmien lukemattomat orjat ovat tietysti tunnettu esimerkki, mutta erilaiset ruokapetokset ovat myös maailmalla yleisiä. Tässä yhteydessä voi mainita vaikkapa 1960-luvulla sattuneen suomalaisen elintarvikepetoksen, jossa rasvansulattamoissa olikin käytetty mädäntyneitä eläinten raatoja, kuten kissoja ja koiria. Skandaali teki margariinista Suomessa epäsuosittua vuosikausiksi. Vuonna 2012 puolestaan paljastui Euroopassa hevosenlihaskandaali, jossa hevosen lihaa löytyi sieltä mistä ei olisi pitänyt. Lukiessa alkaa kyllä ymmärtämään minkälaisia taloudellisia mahdollisuuksia ruuassa oikein piileekään. Koistinen mainitseekin, että järjestäytyneelle rikollisuudelle elintarvikkeisiin liittyvä toiminta on jopa tuottavampaa kuin huumekauppa!
Kirjan mieleenjäävin esimerkki taitaa kuitenkin olla Nestlén äidinmaitokorvikeskandaali, joka nousi ihmisten huulille 1970-luvulla, mutta joka ei ole oikeastaan loppunut vieläkään. Nestlén agressiivinen ja valheellisiin mielikuviin pohjannut markkinointi johti kehitysmaissa siihen, että monet äidit siirtyivät rintaruokinnasta äidinmaitokorvikkeisiin. Korvikemaidon käyttäminen vaatii kuitenkin hyvää hygieniaa ja puhdasta vettä, mikä on kehitysmaissa helpommin sanottu kuin tehty. Korvikemaidosta lapsi ei myöskään saa tärkeitä vasta-aineita, ja nämä seikat yhdessä johtavat helposti lapsella krooniseen ripuliin ja kuolemaan.
Nestlé ymmärsi ongelman jo 1950-luvulla, mutta siitä huolimatta se jatkoi pulloruokinnan mainostamista rintaruokintaa parempana vaihtoehtona. Tuoreelle äidille saatettiin antaa ilmainen näytepakkaus, ja jos äiti aloitti korvikkeiden käytön, oli hänen yleensä käytännössä mahdotonta siirtyä enää rintaruokintaan, sillä maidoneritys oli kerennyt jo loppua. Markkinoinnissa käytettiin myös myyjiä, jotka olivat pukeutuneet valkoiseen takkiin, joka muistuttaa lääkärintakkia. Monet äideistä vilpittömästi luulivat, että äidinmaitokorviketta suositteli heille terveydenhuoltoalan ammattilainen. Kyyninen mainoskampanja johti lukemattomien lasten kuolemaan ja Nestlé-boikottiin, joka jatkuu yhä tänäkin päivänä.
Nykyään ruoantuotantoon liittyy tietysti vielä aivan uudenlaisia eettisiä kysymyksiä, joihin myös kurkistetaan. Tuotantoeläinten kohtelu ei valitettavasti näytä merkkejä paremmasta, mutta ainakin joissain tapauksissa geenimanipulaatio voi hyvinkin näyttää tietä parempaan maailmaan.
Vaikka kirjasta löytyy kaikenlaista, mikään pitkä kirja ei kuitenkaan ole kyseessä; Lautasmatkan lukee helposti päivässä. En olisi lainkaan pistänyt pahakseni, jos kirja olisi ollut hieman pidempi, mutta kyllähän tämä tällaisenakin toimii. Erityisesti kirjaa voi suositella ihmisille, jotka eivät ole aiheesta aikaisemmin lukeneet, mutta kyllä tässä tuli uutta asiaa esille silloinkin kun aiheet olivat jollain tasolla jo ennestään tuttuja. Varsinainen pieni suuri kirja siis! Erikseen pitää vielä kehua Tuomo Parikan suunnittelemaa herkullista kantta, joka suorastaan houkuttelee tarttumaan kirjaan!