Pamela Smith Hill: Laura Ingalls Wilder : A Writer’s Life

Laura Ingalls Wilder

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -kirjat tunnistettiin jo ilmestymisaikanaan 1930-luvulla lännen uudisraivaaja-aikakauden symboliksi ja tärkeäksi amerikkalaisen identiteetin rakennusaineeksi. Vuosikymmenten ajan teokset ovat löytyneet kirjastojen lastenosastojen hyllyistä ympäri maailmaa, ja tekevät yhä merkittävää ja mielenkiintoista osaa Yhdysvaltojen villin lännen historiasta tunnetuksi maailman lapsille.

Myös Wilderin allekirjoittanut etunimikaima pieneltä suomalaiselta paikkakunnalta luki pienenä tyttönä intopiukassa kohtaamisista intiaanien kanssa, päivien mittaisista säilöntäurakoista ja vankkurielämästä. Oli itsestään selvää, että koko kuuden kirjan mittainen, alati kauemmas länteen suuntaava tarinan kaari oli totta. Olihan kirjailijalla sama nimi kuin sarjan päähenkilöllä.

Jossain vaiheessa mieleeni tuli sama kysymys kuin monilla muillakin faneilla ja kirjallisuudentutkijoilla: kuinka totta tarina on? Onko kirjojen Ingallsin Laura oikeasti ollut olemassa? Kirjailija haluaa selvästi meidän uskovan, että on, mutta voiko puhtoinen Ingallsien perhe täydellisen draaman kaarensa kanssa olla totta?

Wilderin kirjallista tuotantoa on tutkittu ja monta elämäkertaa on kirjoitettu, ja käteeni niistä kaikista osui tämä Pamela Smith Hillin työ. Hill rakentaa Wilder-kuvansa kirjailijan ja tämän kustannustoimittaja-tyttären jälkeenjääneistä papereista ja kommentoi muiden tutkijoiden tulkintoja. Wilderin kirjat perustuvat kirjailijan todellisiin kokemuksiin 1800-luvun loppupuoliskon keskilännessä, mutta totuutta on todistettavasti muokattu sen verran, että kirjat luokitellaan kaunokirjallisuudeksi, fiktioksi. Wilderin tytär Rose Wilder Lane osallistui kustannustoimittajan ominaisuudessa kirjoittamistyöhön niin tiiviisti ja ronskilla kädellä, että on myös spekuloitu, kuuluisivatko kirjat oikeastaan hänen nimensä alle.

Kirja alkaa historian suurten Wilder-kysymysten taustoituksella, ja alkaa sitten kertoa kirjailijan elämää sieltä asti, mistä tietoa on meille säilynyt. Mysteeri kirjojen todenperäisyydestä ja todellisesta kirjoittajasta kiedotaan Pieni talo preerialla -kirjat synnyttäneisiin todellisiin tapahtumiin taitavasti ja johdonmukaisesti. Siinä sivussa tarjotaan kurkistus 1930-luvun kustannus- ja lastenkirjallisuuden maailmaan ja kirjailijan työhön.

Viimeiselle sivulle päästyä Ingallsin Laura -fanin tuntema ihailu ja arvostus on vain syventynyt. Wilderin lapsuus, nuoruus ja nuori aikuisuus ei ollutkaan vain huoletonta kirmailua preerian auringon alla kaikkivoivan isän ja hyvän äidin suojeluksessa, vaan myös elämää osavaltioiden kokoisten unelmien ja karvaiden vastoinkäymisten kanssa. Tuntuu merkitykselliseltä nähdä lastenkirjojen romantisoidun kulissin taakse, ja tietää, mitä Wilderille myöhemmin tapahtui.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...