Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuonna 1880 alkoi Turun seudulla tapahtua kummia. Kaikki alkoi siitä, kun kahdeksanvuotias Karl Johan Hörnberg lähti heittämään talon taakse vanhaa pesuvettä. Poika ei kuitenkaan palannut takaisin arkiselta toimitukseltaan, ja pian naapurit tulivat kertomaan nähneensä paikalta juosseen kaksi sutta, jotka olivat kantaneet suussaan jotain. Tapaus ei jäänyt ainoaksi ja vuoden 1881 loppuun mennessä jo 22 lasta oli kuollut Mynämäen lauman tappamana, kunnes sudet saatiin vihdoin lopetettua.
Miten tämä tapahtumasarja sai oikein alkunsa ja miksi juuri tuolloin? Biologi Jouni Tikkanen lähestyy aihetta epätavallisesta näkökulmasta, eli susien kokemusmaailman kautta. Ratkaisu on tietokirjallisuudessa harvinainen, mieleeni muistuu vain vuoden 1916 New Jerseyn haihyökkäyksiä käsittelevä Close to Shore, jossa tällaista näkökulmaa on kokeiltu.
Ratkaisulle on kuitenkin perusteensa. Ensinnäkin tuon aikakauden susien elämästä tiedetään poikkeuksellisen paljon. Turun seudulla kuoli vuosina 1879-1882 noin 80 sutta, joiden kuolinpaikat ja reviirit tiedetään tapporahamerkintöjen vuoksi suhteellisen tarkkaan. Susien maailma oli tuolloin muutenkin muutoksen alla, sillä 1800-luvun lopulla susikanta romahti dramaattisesti. Mynämäen lauman kautta saamme siis kurkistusikkunan historiaan, hetkeen jolloin historia ja biologia läpsäyttävät ohimennen kättä, kuten Tikkanen asiaa kuvailee.
1800-luvun loppu oli susien kannalta ongelmallista aikaa. Nykyään niin yleinen hirvi oli tuolloin hävitetty melkein koko maasta ja myöskään valkohäntäkauriita, täpläkauriita, metsäkauriita, eikä edes villisikoja löytynyt tuolloin metsistämme. Luonnonvaraisista eläimistä jäljellä oli siis vain pienriista, mikä selittää sen, miksi sudet kuljeskelivat ihmisasutuksen liepeillä, mistä sentään löytyi lampaita, vuohia ja ennen kaikkea karjaa. Tässä oli vissi ongelma. Paitsi että ihmiset kärsivät taloudellisia menetyksiä, sudet tottuivat hakemaan ruokansa ihmisen keskeltä, ihmisen hajuun tottuen.
1880-luvun lasten surmista on liikkunut paljon spekulaatiota. Muutamat silminnäkijät todistivat lauman toisen suden olleen pilkukas, joten olisiko hyökkäyksiä voinut johtaa ihmisiä pelkäämätön koirasusi? Uroksen täytetyille jäänteille voidaan onneksi tehdä geenitesti, joka paljastaa ainakin tämän eläimen olleen täysiverinen susi, mutta mahdollisuutta ei voida silti sulkea pois, sillä naaraasta ei ole jäänyt jälkipolville karvankaan verran todistusaineistoa. Eräät seikat viittaavat kuitenkin siihen, että todennäköisesti kummatkin sudet todellakin olivat täysiverisiä susia. Tikkanen näkee, että lastensurmien taustalla olisi siis pikemminkin juurikin susien kohtalokas tottuminen ihmisiin ja sitä kautta uuden ja helpon ruoanlähteen oppiminen.
Kysymys kuuluu mitä tästä pitäisi päätellä. Onko susiviha täysin perusteltua ja voisiko jotain tällaista tapahtua nykyaikanakin? Tikkanen pohtii asiaa monelta kantilta. Eräs huomioitava seikka on tietysti luonnonsuojelun merkitys. 1800-luvun tapahtumat tapahtuivat, koska luonnosta oli hävinnyt monia avainlajeja, ja tämä puolestaan pakotti sudet sopeuttamaan oman käyttäytymisensä uuteen tilanteeseen. Avainlajit ovat merkityksellisiä, koska niiden häviäminen aiheuttaa ekosysteemissä väistämättä arvaamattomia kerrannaisvaikutuksia, opetus joka on nykypäivänä ajankohtaisempi kuin koskaan.
1800-luvun yhteiskunta ei myöskään ollut nykyisen kaltainen. Nykyään metsissä on riittämiin riistaeläimiä, ja toisaalta ihmisten pihoissa ei ole enää samanlaisia houkuttimia kuin aikoinaan. On syytä myös uskoa, että nykyiset sudet eivät ole entisen kaltaisia, yltiöpäisemmät ja röyhkeimmät sudet eivät nimittäin nykyään pääse jatkamaan sukuaan samalla tavalla kuin varovaisen luonteen omaavat.
Jouni Tikkanen on kieltämättä taitava kirjoittaja ja kirjan erottaa muista tietokirjoista mielenkiintoinen näkökulma ja Tikkasen melkein proosallinen lähestymistapa kirjoittamiseen. Silti koin, että tietokirjana Lauma olisi voinut sukeltaa syvemmällekin. En olisi pistänyt pahakseni, jos kirjassa olisi pikaisesti haettu hieman ulkomaista vertailukohtaa, esimerkiksi mitä muiden maiden susitilanteista voidaan oppia? Kanadassa ja Venäjällä on suuret susipopulaatiot, löytyykö niiden historiasta vastaavia tapauksia ja miten susien ja ihmisten yhteiselo sujuu näissä maissa nykypäivänä?
Ihmisen luontosuhteen käsittely kirjan loppupuolella jää myös jollain tavalla vähän yllätyksettömälle tasolle. Kirja Mies ja merilehmä : Luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka käsittelee paljon tätä samaa tematiikkaa, mutta tuo tässä suhteessa huomattavasti enemmän pohdittavaa pöydälle. Yhtä kaikki, Lauma on oikein mielenkiintoinen katsaus aikansa mediatapaukseen, joka on vaikuttanut susiasenteisiin meidän päiviimme asti.