Tiina Raevaara: Laukaisu

Laukaisu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Laukaisu kertoo Pauliinasta. Hänellä on kaksi tarhaikäistä tytärtä ja mies, joka kertoo juuri yrittäneensä itsemurhaa. Ei mikään kaunis asetelma.

Pauliinalla ei ole töitä, koti on sekaisin, tiskit tiskaamatta ja kaikki niin sekaisin kuin vain olla voi. Mies, Kerkko, kärsii masennuksesta. Perheellä ei millään muotoa mene hyvin.

Samalla kun kerrotaan Pauliinasta, kerrotaan myös viime vuosina sattuneista perhesurmista. Toinen toistaan surullisimmista tapauksista, ihan oikeista ja todellisista, niistä mistä olemme saaneet lukea lehtien palstoilta ja uutisista. Kun ne marssitetaan esiin, saadaan vähän esimakua tulevasta.

Välillä ollaan Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä -kirjassa. Pohditaan Georgen ja Lennien elämää.

Tiina Raevaara ei mässäile aiheella, joka on niin kovin murheellinen. Hän esittelee hyvin uskottavasti tilanteen, joka johtaa toiseen. Juuri kun Pauliina panisi toimeksi ja voisi yrittää uutta elämää, niin kaikki ei mene niin kuin pitäisi.

Tämä kirja koskettaa!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...