Lauantaiesseet on kokoelma esseitä hajanaisista aiheista, kaikin puolin antoisa kirja. Vaan annetaan kirjailijan itsensä pohjustaa:
Minua on kiinnostanut eniten rajavyöhyke klassisen kirjallisuusesseen, pop-esseen, tarinallisen lehtijutun ja moraalifilosofisen kelailun välillä.
Niinpä saamme lukea kirjallisuudesta, kuten Paavo Rintalasta ja Hannu Raittilasta, elokuvista, kuten Skavabölen pojista, Melancholiasta ja Partasesta, Dave Grohlin musiikista, Guy Debordista, Suomen sanasta… Erityisen koskettava on essee, jossa Arnkil kertoo ystävyydestään Reko Lundániin.
Esseiden aihepiirit kertovat laajasta lukeneisuudesta ja sivistyksestä, mutta lukijaystävällinen asenne tarkoittaa, että tekstit ovat kepeitä ja helposti lähestyttäviä: miellyttäviä lukea. Ne myös herättävät mielenkiintoa: Foo Fighters -soittolistan ehdinkin jo viritellä Spotifyyn, ja kirjastoonkin on asiaa.
Suosittelen lämpimästi älyllistä luettavaa etsivälle. Antti Arnkil, kirjoitahan lisää.