Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Latu on Antti Heikkisen kuudes romaani. Latu kertoo aikansa mestarihiihtäjä Pauli Pitkäsestä, joka oli Nilsiästä ja syntynyt vuonna 1911. Hän kuoli taisteluissa saamiinsa vammoihin Tarinaharjun sairaalassa 1941.
Kirjan kertoja on sotasairaalassa 1941 ja muistelee elettyä elämäänsä, joka ei kovin pitkäksi kertynyt. Tällaiset kuvitteelliset elämäkertaromaanit ovat minusta ihania, koska vaikka taustalla on tositapahtumat, niin kirjailija saa värittää kaiken omien tuntojensa mukaan ja niin siitä tulee hyvinkin maalauksellinen.
En ole kiinnostunut urheilusta, en ole edes hiihtänyt kuin joskus lapsena. Kerran aikuisena kokeilin ja siitä ei tullut mitään – tai no, mettään mentiin niin, että lumi vaan pöllysi ja annoin sen sitten olla. Silti tämä kirja on mielekäs. Tartuin siihen ensisijaisesti siksi, että olen niin kovin mieltynyt Antti Heikkisen tyyliin kertoa tarinoita.
Kertoja on sairaalassa, välillä tolkuissaan, toisinaan sillä rajalla. Näkee hoitajan äitinä ja sitten taas äiti muuttuu hoitajaksi. Muut potilaat ovat myös huonossa jamassa ja osa nuorempia kuin hän. Sota on tehnyt ihmisistä potilaita, joista aivan liian moni kuolee.
Mietitään, millaista on urheilijan elämä, miksi sitä harrastaa, tavoittelee voittoa ja mitä se antaa. Kuinka vahtii itteään pysyäkseen kunnossa ja onko suksissa oikeat voitelut. Miten on vaan voitettava ja jos ei voita, on oltava selittämässä miksi ei voittanut.
”Mitä minä elämälläni teen, jos se jatkuu, enkä pysty urheilemaan?” miettii hän, joka makaa sairaalasängyssä. On aikaa pohtia ja miettiä, muistella kaikkea aina lapsuudesta lähtien siihen, kun on joutunut olemaan sodassa ja tappamaan, ettei itse tulisi tapetuksi, vaan kuinkas kävi…
Antti Heikkisen kerronta on sen oloista, että melkein kuulee ne äänetkin sieltä sairaalasta, haistaa hajut ja on melkein viereisessä sängyssä ja jos ei, niin samassa huoneessa, sitä istuu siellä nurkassa tuolissa ja tarkkailee.
