Guy Gavriel Kay: The Last Light of the Sun

Last Light of the Sun

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Bern Thorkellson joutuu pakenemaan Rabadyn saarelta varastettuaan kuolleen kuvernöörin hevosen, joka oli varattu tämän viimeistä matkaa varten. Vaan mitä muuta voi tehdä nuori mies, joka on tuomittu maattomaksi toisen palvelijaksi, koska isä tappoi juovuspäissään yhden miehen liikaa ja joutui karkotetuksi? Isä Thorkell pääsee kirjassa esiin, paikkaamaan virheitään.

Toisaalla Cadyrin ruhtinaan Owynin pojat Dai ja Alun puolestaan ovat kansansa tapojen mukaisesti karjavarkaissa, mutta tavanomainen ryöstöretki saakin dramaattisen käänteen. Nuorukaiset selviävät yhdestä hengenvaarasta vain joutuakseen toiseen. Kolmantena juonteena seurataan kuningas Aeldredia, joka haluaa sivistää kansaansa ja suojella näitä vihollisilta.

Kirjan päähenkilöt edustavat kuvitteellisia kansoja: erlingejä, cyngaeleja ja anglcynejä. Ei vaadi kummoista historiantajua tunnistaa erlingit viikingeiksi. Cyngaelit ovat kelttejä ja anglcynit anglosakseja. Aeldredin esikuvana on Alfred Suuri. Maailma on sama kuin Sailing to Sarantium -kirjassa, jonka tapahtumiin — nyt satoja vuosia vanhoihin — kirja hienovaraisesti viittaa. Kay nojaa vahvasti todelliseen historiaan, mutta voi keksimässään maailmassa ottaa tarpeellisia vapauksia. Henkimaailma on tässäkin kirjassa vahvasti ja todellisesti läsnä.

Last Light of the Sun oli upea tarina. Klassiseen tapaan päähenkilöillä on puutteensa, pahiksilla motiivit ja joka toinen kirjan henkilöistä on jonkinlaisella kostoretkellä jotain vanhoja tilejä tasoittamassa. Kosto ja väkivalta ovat kirjan perusaiheita, samoin aikojen muuttuminen, kulttuurien törmäykset ja isä-poika-suhteet. Kay on taitava kirjailija, joka onnistuu viljelemään seikkailun sekaan ajatuksia herättäviä ja kauniita kohtia. Pidän myös Kayn tavasta poimia silloin tällöin tarinaa täysin sivuavia henkilöitä ja esitellä heidän elämäänsä parin sivun verran. Nämä poikkeamat aiheesta elävöittävät maailmaa ja tekevät siitä jotenkin todellisemman.

Kay on mestari, pidän etenkin näistä puolihistoriallisista romaaneista todella paljon. Tämä on jälleen yksi sulka Kayn hattuun. Suosittelen ehdottomasti.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...