Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Laskeva neitsyt on kokoelma, johon on koottu Anna-Leena Härkösen Anna-lehdessä julkaistuja kolumneja vuosilta 2003–2011. Härkönen on suosittu lehtikirjoittaja ja tämä onkin jo kolmas hänen pakinakokoelmistaan. Anna-lehdessä Härkösen tekstit herättivät usein hyvin voimakkaita tunteita ihastuksesta ja hysteerisestä naurusta loukkaantumiseen ja närkästykseen – ei ihme, sillä kolumnistina hän on iskevä ja kärkevä, tyyliltään terävän pirullinen.
Anna-Leena Härkösen aiheet liikkuvat tässä kokoelmassa melko laajalla skaalalla. Puhutaan ruoasta, kosmetiikasta, matkoista, arjesta lapsen kanssa, ystävyydestä, taiteilijan elämästä. Härköselle ominaiset kirpakka huumori ja ironia, onneksi myös itseironia, sävyttävät kirjoituksia läpi teoksen.
Teemat ovat Härkösen lukijoille tuttuja, joskus jopa kyllästymiseen asti, kuten Naisen paikka -pakinassa: aiheesta kotiäitiys versus uraäitiys on kovin vaikea sanoa mitään tuoretta. Tosin Härkösen huumori pelastaa tämänkin tekstin: ”- Ei miesten varaan kannata heittäytyä. Miehet ovat ihan kivoja, mutta suurin piirtein yhtä luotettavia kuin pohjoiskorealaiset kodinkoneet.”
Mutta välillä Härkönen yllättääkin lukijansa: on liikuttavaa todeta, että hän haluaa kiihkeästi päästä Pariisin Disneylandiin (vaikka se sitten myöhemmässä kirjoituksessa osoittautuukin lieväksi pettymykseksi), pelkää pimeää, ostaa poskipunaa jos myyjä osaa sopivasti kehua sitä. Parasta antia tässä kirjassa on se, että Härkönen uskaltaa nauraa myös itselleen, muuten sävy olisi välillä jopa uhkaavan misantrooppinenkin. Ehkäpä hän on yksi niitä terveitä narsisteja, joista hän kirjoittaa Minä itte -nimisessä tekstissä näin: ”Positiivinen narsismi on sitä paitsi mukavaa. Mitä siitä, jos joku puhuukin aina suu vaahdossa itsestään? Jos hän on hyvä suustaan, monologit voi ottaa ilmaisena viihteenä.” Ja Härkönen on totisesti hyvä suustaan.
Uskoisin että tästä kirjasta on iloa ainakin kaikille Anna-Leena Härkösen uskollisille lukijoille, joita lienee paljon. Lisäksi kirja on oivallista aamupala-, bussi- ja odotushuonelukemista: muutaman sivun kolumnin ehtii haukata milloin missäkin välissä.
Lopuksi en voi olla ilolla mainitsematta pientä yksityiskohtaa Maija-tädit –pakinassa: ”Melkein kaikki paha saa alkunsa siitä että joku pelkää jotakin, kirjoitti joku filosofi kauan aikaa sitten.” Me kaikki Montgomerymme lukeneet tunnistamme tietysti tämän filosofin suoraan Sinisestä linnasta! Lienee Härkönenkin syventynyt aikoinaan tyttökirjojen maailmaan.
