Jyrki Vainonen kirjoittaa outoja kertomuksia. Arkitodellisuuteen uiskentelee usein fantasiaa ja surrealistisia aineksia.
Kokoelmassa ollaan yhtäältä tukevasti arjessa. Kertomusten nimetkin ovat kotoisia tuttuja juttuja. Osa tarinoista on aika lähellä perinteistä novellia, esimerkiksi Kello ja Romutarha, joissa kummaa on lähinnä vain henkilöiden persoona. Myös Vene voisi tapahtua. Hame herättää päähenkilönsä muistot. Pullossa minäkertoja näkee veljensä katoavan valtavaan pulloon. Kirjastossa tulee jo vastaan absurdi maailma, kuten Housuissa, Pesässä ja Puutarhassakin. Kahdessa viimemainitussa on myös kauhutarinan aineksia.
Vainosen tekstiä on aina ilo lukea, ja hänen tarinoitaan voi suositella sillekin, joka ei ole kiinnostunut ”vaikeista” novelleista. Tarinat ovat selkeitä, mutta eivät yksitasoisia. Kertomusten henkilöt elävät arjessaan usein yksinäisinä ja vankeina – akvaarion, ajan, pullon, ketunrautojen, housujen. Kertomusten pohjavirrat ovat tummasävyisiä, mutta Vainosen henkilöt useimmiten selviävät tavalla tai toisella voittajina, ainakin lajissaan. Mielikuvitusta kutkuttavat kuvat jäävät mieleen. Vaivihkainen huumori on mainiota.