Jenni on yhdeksäsluokkalainen tyttö, jonka elämää täyttää juoksuharrastus. Hän vaatii itseltään yhä parempia suorituksia, ja lopulta uupuneena pyörtyy kesken harjoitusten. Valmentaja pelästyy ja vaatii Jenniä menemään lääkäriin, mutta tämä aloittaakin itsekseen vieläkin kovemman treeni- ja ruokavalio-ohjelman. Kun luokan pojat vielä kiusaavat Jenniä naisellisista muodoista, on noidankehä valmis: enemmän urheilua, vähemmän ruokaa, vähemmän kavereiden seuraa. Kun Jennillä todetaan anoreksia ja hän joutuu sairaalaan, hän kieltää aluksi koko sairauden, mutta joutuu lopulta sen myöntämään. Samaan aikaan hän pystyy hyväksymään kaverikseen sympaattisen mopopoika Koirasen, joka on pitkään etsinyt hänen seuraansa. Ehkäpä toipuminen on sittenkin mahdollista.
Lasilintu on pieni nuortenkirja tärkeästä aiheesta. Se kertoo uskottavasti nuoren tytön sisäisestä kamppailusta oman ruumiinsa kanssa, mutta huomaa myös yhteiskunnan asettamat ulkonäköpaineet. Kouluyhteisökin on melko taitavasti kuvattu, samoin Jennin ymmällään oleva perhe. Nykynuorelle 1990-lukuinen kerronta ajasta ennen kännyköitä ja nettiä voi tuntua hieman vanhahtavalta, mutta uskoisin, että perusasiat ovat pysyneet jotakuinkin ennallaan. Anoreksia ei ainakaan ole valitettavasti menettänyt ajankohtaisuuttaan.
Anoreksiasta on vuosien kuluessa kirjoitettu useitakin nuortenkirjoja, Hannele Huovin Madonna ja Kira Poutasen Ihana meri nyt ainakin. Lasilintua lukiessani mieleeni tuli häiritsevän monia muistumia juuri Madonnasta, mutta lieneekö sitten aiheen samankaltaisuus syynä.