Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tästä kirjasta voisi sanoa paljonkin, mutta ainakaan se ei jätä kylmäksi. Jeannette Wallsin tarina ihastuttaa ja vihastuttaa yhtaikaa, se on yksi riipaisevimpia muistelmateoksia, joihin olen koskaan tutustunut.
Lasilinna kertoo Rex ja Rose Mary Wallsin perheestä ja heidän odysseiastaan läpi Yhdysvaltojen 1960- ja 1970-luvuilla. Perhe on lievästi ilmaistuna boheemi ja omalaatuinen. Rex ja Rose Mary eivät luota valtioon, poliitikkoihin, sosiaaliviranomaisiin, poliisiin tai muihinkaan auktoriteetteihin. Valitettavasti heitä ei myöskään kiinnosta säännöllinen työssäkäynti ja perheen elatuksesta huolehtiminen sen kautta: alkoholisoitunut Rex tekee silloin tällöin sähkömiehen töitä tai muita sekalaisia hommia, mutta eniten hän tienaa uhkapelillä. Rose Marylla taas on opettajan koulutus, mutta hän pitää itseään taiteilijana ja kirjailijana ja maalaa ja kirjoittaa päivät pitkät yrittämättäkään saada kaupaksi koskaan mitään. Lapset Lori, Brian ja Maureen sekä kirjan kertoja Jeannette saavat huolehtia itsestään miten parhaiten taitavat, mikä aiheuttaa kaikenlaisia törmäyksiä, mutta etenkin perheen äiti uskoo vain siihen, että mikä ei tapa, se vahvistaa.
Ja sitä vahvistusta kyllä sitten riittääkin. Jo kolmivuotiaana Jeannette keittää nakkeja ruoakseen itse ja saa pahat palovammat. Vanhempien ideologioiden mukaan hän on vain taistellut tulta vastaan ja voittanut. Samanlaisia tapahtumia seuraa toinen toisensa jälkeen. Perhe muuttaa usein voimatta koskaan ottaa mitään mukaansa; yleensä he lähtevät viranomaisia pakoon tuskin koossa pysyvällä autonrämällä. Pysyvimmäksi asuinpaikaksi tulee sitten Welch Länsi-Virginiassa, jossa asutaan romahtamaisillaan olevassa talossa ilman mitään mukavuuksia. Ruokaa on aina silloin tällöin. Lopulta tullessaan teini-ikään lapset, esikoinen Lori etunenässä, pakenevat New Yorkiin uusien mahdollisuuksien luo. Mutta mitään ei he eivät voi jättää kokonaan taakseen.
Lasilinnaa on välillä vaikeaa hahmottaa muistelmateokseksi, koska se on kuin romaania parhaimmillaan. Ehkäpä kirjoittajan on täytynytkin täyttää omalla luovuudellaan jotain yksityiskohtia, niin tarkkaa on muistojen ja havaintojen jatkumo, mutta kerrotun todenperäisyyttä ei voi epäillä. On välillä melkein vaikeaa uskoa, miten vähän katkeruutta ja vihaa Jeannette tuntee vanhempiaan kohtaan, vaikka nämä eivät muuta kyllä olisi ansainneet, niin raivostuttavia he ovat ideologioineen, jotka kieltävät kaiken ulkopuolisen avun vastaanottamisen, mutta sallivat kyllä lapsilta varastamisen ja heille valehtelun. Kirja ei kultaa muistoja tai sorru tekopositiiviseen ajatteluun, mutta katkeruuden puute tekee siitä raikkaan ja luettavan. On hämmästyttävää huomata, miten jokin käsittämättömän suuri solidaarisuus yhdistää perheen aina vain uudelleen ja uudelleen.
Tätä kirjaa voi kyllä lämpimästi suositella. Jollain tavalla se toi kaukaisesti mieleeni takavuosien suosikkikirjan Seitsemännen portaan enkelin. Selviytymistarinoilla on varmasti aina ystäviä, ja niihin tämä kirja kuuluu mitä suurimmassa määrin.
