Sylvia Plath: Lasikellon alla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sylvia Plathin Lasikellon alla on fiktiivinen teos, mutta perustuu Plathin omaan elämään. Kirja on julkaistu samana vuonna kuin Plath teki itsemurhan. Kirja kertoo nuoresta opiskelijatytöstä Esther Greenwoodista jolla on lupaava elämä edessä, mutta joka sairastuu tästä huolimatta masennukseen.

Masennus ja burnout ovat kokoajan yleisimpiä, mutta silti ihmiset eivät osaa suhtautua asiaan. Kirjan on kirjoittanut oikeasti masennuksesta kärsivä henkilö, minkä tuntee kirjan sivuilta sitä lukiessa. Kuka tahansa voi masentua, ei tarvita mitään varsinaista kriisiä tai laukaisua sairaukseen. Jos elämässä on kaikki hyvin, ei välttämättä ole onnellinen, mutta elämän ei ole tarkoitus olla taistelua päivästä päivään oman itsensä kanssa.

Lasikellon alla -kirjaa voisi sanoa naisen Sieppariksi ruispellossa. Kirjassa ei tapahdu mitään todella erikoista, mutta kirja kannattaa lukea sen kauneuden ja runollisuutensa takia ja että oppisi tuntemaan ihmismieltä vähän paremmin. Elämässä ei ole onnellisia loppuja.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...