Ilpo Tiihonen: Largo

Largo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kieli roikkuu, pitempänä kuin tappajakoiran läähätys.
Aivan niin,
on runoutta siksi ettemme jäisi
hampaisiin.

Olen tanssinut karhujen kanssa jo vuoteen 2005, jolloin Tanssiva karhu -palkinto myönnettiin Ilpo Tiihosen (1950–2021) runokokoelmalle Largo. Tanssiva karhu ei ole ainoa palkinto, jonka tämä kokoelma voitti: se palkittiin myös Savonia-palkinnolla ja kirjallisuuden valtionpalkinnolla.

Mikäpä siinä. Largo asettuu pitkän runollisen uran loppupäähän. Tiihonen aloitti Sarkunmäen palolla vuonna 1975 ja tämä vuonna 2004 ilmestynyt Largo jäi toiseksi viimeiseksi. Siihen väliin mahtuu monta runokokoelmaa ja runsaasti näytelmiä ja kuunnelmia – Tiihonen oli tuottelias kirjailija.

”Largo” on musiikkitermi, hitain aikamitta, vain 40–50 iskua minuutissa. Se voi myös tarkoittaa hidastempoista sävellystä. Tiettyä lempeää rauhallisuutta tässä kokoelmassa onkin, se ei kiiruhda ja ryntäile paikasta toiseen.

Tiihosen Largo yllättää loppusoinnuillaan: ne ovat olleet lukemissani runokirjoissa harvassa. Tiihonen sen sijaan riimittelee notkeasti ja oivaltavasti. Se on hauskaa vaihtelua, ja huomaan nauttivani Largon runoista runsaasti. Tekstit koskettavat ja naurattavat. Largo on paras tähän asti lukemani runokokoelma, rohkenen sanoa. Ansiosta palkittu!

Jakso ”Lue vielä”, ”Lue kauniita sanoja”, ”Lue minulle karvoistasi”, ”Sotilas” ja ”Biblio” etenkin on upea kokonaisuus lukemisen ja kirjallisuuden ylistystä. ”Biblio” kävisi kirjastoväen kansallishymnistä:

Ja virkailijoilta he kysyvät
Millä hyllyllä ovat tänään hevoset?
Minä haluaisin tietää kaiken rahasta!
Voisinko saada romaanin joka vähentää painoa?
Miksei Punahilkka ole täällä?
Löytyykö teosta ’Pärehöylät ja periaatteet’?
Oliko Vivaldilla viidettä vuodenaikaa?
Missä on Tiihosen runo jossa puhutaan minusta?
Tuokaa minulle Paraguayn kasvit, tykistöjen historia
tyrannosaurukset, tyylioppi ja tautien syyt,
tuokaa kubismi, Kuhmon kartta, herrat Luther ja Marx
ja kurdien kaunein musiikki
ja kaikki kukkivat roudan maat

Tiihosen runouteen tulen tutustumaan laajemminkin, ja Largon kohdalla nousi houkutus saalistaa tämä jostain omaankin hyllyyn, sen verran lujaa tämä nyt iski.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...