Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Maria Järvi on kirjan alkaessa yläasteen yhdeksäsluokkalainen, joka pitää säännöllisesti päiväkirjaa. Hänen elämässään on ollut iso kriisi: juuri ennen tämän päiväkirjan alkua hän on ahdistuksissaan yrittänyt itsemurhaa lääkkeillä. Itsemurhayrityksen välittömät syyt kerrotaan lukijalle vasta aivan kirjan lopussa, mutta helppoa ei Marian elämä ole edelleenkään. Kotona riidellään jatkuvasti, ja etenkin suhde runsaasti juovaan ja itsemurhaa tahollaan hautovaan isään on vaikea. ”Helvetillä ei ole ääriviivoja vaan paholainen maalaa tämän talon jokaisen huoneen ja jokaisen nurkan paksulla pikimustalla.” Vain Tassu-koira ja rakkaat isovanhemmat, sekä tietysti uskoutuminen päiväkirjalle, tuovat helpotusta elämään.
Maria kirjoittaa ahkerasti romaanikäsikirjoituksia ja novelleja toinen toisensa jälkeen ja uskaltautuu lähettämään niitä kustantajallekin, mutta kirjailijanura ei niin vain urkene. Poikaystävärintamallakaan eivät asiat suju odotusten mukaisesti. Lopulta Maria pääsee opiskelemaan kirjallisuutta Tampereen yliopistoon, ja haaveet kirjan julkaisemisestakin saavat uutta puhtia.
Läpi yön on tärkeä ja kipeä nuortenkirja. Sen riveillä kulkevat 1990-luvun nuorisokulttuurin ilmiöt: on Madonnaa, Nirvanaa, Smashing Pumpkinsia ja Salattuja elämiä. Päiväkirjan riveihin lienee monen helppo samastua. Maria on lahjakas kirjallisesti ja menestyy hyvin koulussa, vain matemaattiset aineet tuottavat vaikeuksia. Mikään eteerinen runotyttö hän ei silti ole: alkoholia kuluu reippaasti ja riidat vanhempien kanssa ovat jokapäiväisiä. Vasta kotoa muuttaminen kirjallisuuden opiskelun pariin tuo selkeyttä elämään.
Pidin kovasti tästä kirjasta ja jopa minun, 20 vuotta vanhemman, oli mahdollista löytää yhtymäkohtia omaan nuoruuteeni. Lisäksi minua viehätti kirjan rakenne: onkohan kysymys Marian todellisesta vai sittenkin fiktiivisestä päiväkirjasta? Lopussahan Maria saa kustantajalle läpi nuortenkirjan nimeltä Läpi yön, joka on nuoren tytön vimmainen päiväkirja.
Rannela tuntuu tietävän mistä kirjoittaa, ja lukija pohtiikin moneen kertaan, mahtaako teos olla omaelämäkerrallinen, mutta minusta se ei ole sittenkään tärkeää. Tärkeää olisi sen sijaan, että tämä kirja löytäisi tiensä mahdollisemman monen nuoren lukijan käsiin.
