Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Anja Lampela on eläkkeellä oleva kieltenopettaja, joka on julkaissut aikaisemmin Myllylahden kustantamana kolme kirjaa: Älä koske ope (2006), Kohtalokas petos (2008) ja Pyry (2011). Uudessa teoksessaan Lankarullatyttö hän käsittelee autismia sekä sitä, miten erilaisen lapsen syntymä vaikuttaa perheeseen.
Iisa on Osloon töiden perässä muuttanut sairaanhoitaja, joka on mennyt naimisiin norjalaisen Eyvind-kirurgin kanssa. Aluksi he eivät usko saavansa lasta, mutta sitten syntyy Isla-tyttönen, joka vaikuttaa ensin aivan normaalilta lapselta. Vähitellen Islan kehityksessä huomataan kuitenkin outouksia: hän ei ota juurikaan kontaktia toisiin, vaan alkaa yhä enemmän viihtyä omissa maailmoissaan ja kaavamaisina toistuvissa puuhissaan. Kaikki muutokset arkipäivän rutiineissa saavat hänet pois tolaltaan. Isla viedään neurologisiin tutkimuksiin, ja hänet todetaan autistiseksi. Tästä alkaa sitten perheen eloonjäämistaistelu: Eyvind-isä jää yhä enemmän sivuun, kun Iisa omistautuu kokonaan tyttärensä hoidolle ja kuntoutukselle, ja lopulta Iisa päättää muuttaa Islan kanssa Suomeen. Perheen rikkominen tuntuu kuitenkin vaikealta, ja Suomessa tapahtuneiden vaiheiden kautta Iisa joutuu miettimään asemaansa yhä uudelleen.
Lankarullatyttö-romaani on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen tapahtuu Oslossa ja kaksi viimeistä Oulussa, jonne Iisa on tyttärensä kanssa muuttanut. Vaikka kirja oli kokonaisuudessaan varsin sujuvaa ja nopeaa luettavaa, huomasin kuitenkin, että ensimmäinen osa piti minua selvästi eniten otteessaan. Islan alkuvaiheiden ja autismidiagnoosin jälkeisen elämän kuvaus oli hyvin uskottavaa ja todentuntuista, jopa siinä määrin, että kirja tuntui enemmän raportilta tai muistelmateokselta kuin kaunokirjallisuudelta. Loppusanoissaan kirjailija kuitenkin sanoo Lankarullatytön olevan täysin fiktiivinen teos, joten kyllähän hän sitten on onnistunut todellisuudentunnun rakentamisessa. Valitettavasti kirjan loppuosa, jossa Iisa Suomessa asuessaan rakentelee uutta ihmissuhdetta naapurin Artun kanssa, tuntui paljon enemmän kirjalliselta ja nimenomaan viihdekirjalliselta juonenkäänteineen.
Kaikkinensa luin tämän kirjan kuitenkin hyvin mielelläni. Se eteni reippaasti ja eläväisesti, ja kieli oli huoliteltua kuten kieltenopettajalle sopii, mitä nyt kertojanääni oli yhdessä lauseessa kiepsahtanut ensimmäisestä kolmanteen…
Loppusanoissa Lampela pitää kirjansa keskeisenä tehtävänä lisätä ymmärrystä autismia ja muutakin erilaisuutta kohtaan, ja siinä hän on mielestäni onnistunut ihan kiitettävästi.
