Anna-Maija Bäckman, Gunnar Bäckman ja Marketta Luutonen: Lankapaitoja ja muita asusteita

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Neulonta ja virkkaus ovat nykyään monille rakkaita harrastuksia ja itseilmaisun muotoja, mutta historiassa ne ovat olleet välttämättömiä taitoja lämpimien vaatteiden luomiseksi – tosin virkkausta on pidetty aikoinaan vähän kevytmielisenä, koska sillä on saatu aikaan vain pitsejä ja muita turhamaisen tuntuisia hörhelöitä, eikä sitä aina edes katsottu tarpeelliseksi opettaa kouluissa. Joka tapauksessa kirjassa esitellyt perinteiset suomalaiset neulepaidat ja niihin kuuluvat asusteet kertovat värikästä tarinaa entisajan neulojien ja virkkaajien tyylitajusta ja kauneudenkaipuusta.

Lankapaitoja ja muita asusteita -kirjassa kerrotaan laajasti kirjan kanttakin koristavasta Korsnäsin villapaidasta, jonka erikoisuus on se, että paita on tehty osin kirjovirkaten ja osin neuloen. Värit hohtavat voimakkaina: on punaista, valkoista, vihreää ja keltaista erittäin tyylikkäänä kokonaisuutena. Lopputulos on varmasti todella lämmin, kun työssä kulkee aina kaksi lankaa, tosin sentään melko ohutta. Tämä ohuehkojen lankojen käyttö on tehnyt Korsnäsin paidoista varsin suuritöisiä, mutta kuulemma niitä onkin ennen neulottu yhteisvoimin useilla sukkapuikoilla: paita on nimittäin tehty yhtenä putkena ja kädentiet on sitten leikattu auki eli steekattu nykyajan neulekielellä ilmaistuna.

Kirja kertoo paitsi näiden ihastuttavien neuleiden historiasta – mukana on muitakin ehkä hiukan vähemmän kuuluisia paitatyyppejä – antaa myös ohjeita niihin, jossain tapauksissa vähän mukailtuina nykypäivän neulojille sopiviksi. Lopputulos on asiantuntevan oloinen ja mielenkiintoinen sekä todella kaunis. Ainoa mitä ihmettelin, on kirjan nimi, siinä kun luvataan kertoa lankapaidoista ja muista asusteista: minun kielikorvani mukaan paidat eivät ole asusteita, vaan niitä ovat ne kaikenmoiset tykötarpeet kuten huivit ja käsineet, joilla paitoja asustamme. Mutta pilkunviilaus sikseen! Tämä on kaunis ja onnistunut kirjakokonaisuus.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...