Veera Välimäki: Lankaleikki : neuleita käsinvärjätyistä langoista

Lankaleikki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Veera Välimäki on moderneille neulojille hyvinkin tuttu nimi sekä 100% rain -blogista että etenkin kansainvälisestä neuleyhteisö Ravelrysta, jossa hänen mallejaan on esitelty runsaasti. ”Neulomalla sain tehtyä jotain itselleni ja hyvinvoinnilleni. Neulomalla minun ominaislaatuni pääsee parhaiten esille, sillä tavoin voin ilmaista itseäni”, Välimäki kertoo haastattelussa, joka on tehty, kun hänet valittiin vuoden 2012 käsityöläiseksi.

Lankaleikki on hänen ensimmäinen kirjansa, ja se keskittyy antamaan ohjeita käsinvärjätyille langoille, jotka ovat tällä hetkellä neulemaailmassa hyvin suosittuja. Ovathan niiden kaikki kerät uniikkeja, kuin taideteokset ikään.

Lankaleikissä neulemallit on jaoteltu värien mukaan neljään eri ryhmään: siniset ja vihreät, punaiset ja pinkit, keltaiset sekä ruskeat ja harmaat. Mukana on lasten, miesten ja naisten neuleita sekä jonkin verran asusteita. Neuleissa käytetyt käsinvärjätyt langat ovat melko harvinaisia, mutta ainakin suurinta osaa saa nettikaupoista. Lisäksi ne on mahdollista vaihtaa teollisiinkin lankoihin, koska ohjeissa on annettu tarkat neuletiheydet ja juoksumetrimäärät. Kirjan lopussa on annettu esimerkkejä parhaista lankojen nettikaupoista.

Mallit ovat hyvin selkeitä; niitä voisi sanoa vaikkapa arkkitehtonisiksi, koska Veera Välimäki on opiskellut arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa. Niissä on toki kiinnostavia yksityiskohtia, kuten nappeja ja rypytyksiä, mutta kaikenlainen pieni piiperrys on Välimäelle vierasta. Jotta lankojen ominaisuudet pääsisivät parhaalla tavalla esiin, on neuleet toteutettu enimmäkseen joko sileänä tai edestakaisneuleena. Kaikissa malleissa on annettu hyvin runsaasti kokoja. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta Lankaleikin neuleet vaativat jonkin verran kokemusta toteuttajaltaan, mutta esimerkiksi ohjeiden lyhenteet on tarkkaan selitetty kirjan lopussa.

Herkullinen kirja innokkaalle neulojalle!

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...