Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olipa messevää tavata taas niin kovin karismaattinen Kit Karisma. Miten sitä voikin olla tykästynyt tyyppiin, minkä tietää ja tuntee vain kirjan sivuilta!?
No, joka tapauksessa, tapaaminen oli ilahduttava, joskin välillä suorastaan henkeäsalpaava ja välillä sitten suorastaan huvittava.
Ihan aluksi Kit Karisma on jotenkin uinut aatelispiireihin ja sieltä myös poikii asiakkaita. Niinpä Karisma tapaa Elsan, joka asuu hoivakodissa Eirassa. Elsa on terävä ja haluaa Kit Karisman ottavan selvää, missä hänen pojantyttärensä on. Poika sen sijaan on ”jääräpäinen itseriittoinen kieroilija”. Se selittääkin aika lailla, jos äidin mielipide pojastaan on moinen. Kirjassa on todella hyvää kuvausta siitä, miten aateliset käyttäytyvät. Ne jo ikääntyneet osaavat olla ja sitten jälkipolvi on usein sitä, jotka vaan brassailevat aatelisuudellaan.
Karisma alkaa etsiä Elsan pojantytärtä ja löytääkin hänet, vaan eipä olekaan se tytär. Poikakin haluaa olla mukana auttamassa. ”Tyttäriä” on vähän siellä sun täällä ja millaisia. Kuviot ovat melkoisen koukeroisia ja joka mutkasta löytyy sellaista, että siinä on Karismalla piukat paikat.
Välillä lukiessani tuntuu, kuin katselisin piirrettyä elokuvaa, jossa pääjehu ottaa kaiken aikaa turpaan ja heti sen jälkeen mennään taas! Niin, sitä se on Kit Karisma -dekkari. Karisma melkein kuolee, vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei, koska on päähenkilö, niin heittääpä pikkasen läppää ja meno jatkuu. Tarina etenee. Siksi on helppo olla mukana, koska aina se nousee ja matka jatkuu. Painaa kuin juna ja hoitaa hommansa, etsii sen pojantyttären Elsalle, huolimatta siitä, miten monta mutkaa olisi matkassa, ne vaan on oiottava!
Ari Wahlstenin teksti on herkullista luettavaa, niin rikasta ja mahtavan kuvailevaa. Hänen luomansa Kit Karisma on kirjasta toiseen aina yhtä karismaattinen. Näitä jaksaa aina lukea ja odottaa seuraavaa!
