Farietin äiti Ritva Ö-Brzęczyszczykiewicz on päättänyt saada tyttären ihan riippumatta siitä, mitä lapsen jalkovälistä löytyy. Ritva on kammottava äiti, Farietin kasvatus muistuttaa lähinnä heitteillejättöä, väkivaltaa ja täyttä välinpitämättömyyttä. Puolalainen merimiesisä on suurimman osan ajasta poissa kotoa, kunnes katoaa kokonaan jonnekin maailman kaukaisimmille merille. Mutta isältään Fariet saa sentään jotain tärkeää: lauman pieniä ja älykkäitä kergueleninvaraaneja. Oikeastaan kaikki muu elämässään Farietin täytyykin sitten hankkia itse.
Sami Hilvon Lajityypillistä käyttäytymistä on häiritsevä romaani. Hilvo käsittelee purevalla ja aika ilkeälläkin huumorilla oikeastaan kaikkea mahdollista, mitä lapsen eteen voi tulla ensimmäisten parinkymmenen elinvuoden aikana. Tuntuu kuin Hilvo yrittäisi ärsyttää lukijaansa tahallaan, niin kuin ihottuma, joka ei parane vaikka sitä raapii. Kirjan tunnelma on kaikkiaan jotenkin vinksallaan.
Mutta Hilvon tarina on kiinnostava. Lajityypillistä käyttäytymistä tarkkailee kahta hyvin erilaista ihmistä, täysin hukassa seilaavaa Ritvaa ja kaiken kanssa lopulta pärjäävää Farietia. Kumpikin päähenkilöistä laatii omat sääntönsä, ja ne säännöt eivät yhteisön ymmärrykseen oikein mahdu. Sami Hilvo haastaakin myös lukijan pohtimaan omia arvojaan, ja peilaamaan henkilöidensä tekemisiä ja asenteita omiin normeihinsa.
Sattumalta vastikään ennen Lajityypilliseen käyttäytymiseen tarttumistani luin Olga Tokarczukin romaanin Aja aurasi vainajain luitten yli. Sami Hilvon romaani resonoi jotenkin samankaltaisilla outousasteikoilla puolalaisnobelistin teoksen kanssa, vaikka temaattisesti ne kovin erilaiset ovatkin. Kannattaa kokeilla, mitä itse Sami Hilvosta tykkäisit!