John Hallmén ja Lars-Åke Janzon: Lähikuvassa otus

Lähikuvassa otus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Makrokuvaus on sellainen valokuvauksen osa-alue, joka on hyötynyt digitekniikan mahdollisuuksista. Kun ottaa erittäin vahvasti suurentavaa lähikuvaa jostain pienestä – vaikkapa hyönteisestä – ongelmaksi tulee syväterävyys: kuvan terävä alue voi olla vain millimetrien osan levyinen. Hyönteistäkään ei ole mahdollista saada kokonaan teräväksi. Ratkaisu tähän on focus stacking, tekniikka, jossa otetaan useita eri kuvia – jopa satoja – ja yhdistetään ne yhdeksi kauttaaltaan teräväksi kuvaksi.

John Hallmén taitaa tekniikan ja on viitsinyt päivystää vakiopaikallaan Tukholman lähistöllä. Niinpä kameran eteen on päätynyt vakuuttava lauma erilaisia hyönteisiä, joista on saatu aikaiseksi varsin taidokkaita kuvia. Osa kuvista on toteutettu kotistudiossa säilöttyjen ja hengettömien mallien kanssa.

Yhtä kaikki tulokset ovat mielenkiintoisia. Tavanomaisetkin hyönteiset ovat erittäin mielenkiintoisia, kun niitä pääsee katsomaan näin läheltä. Kirja on täynnä kiehtovia lähikuvia erilaisista Ruotsin luonnosta tavattavista hyönteisistä. Suurin osa on tuttuja Suomestakin. Lajeista on jonkin verran kuvausta tekstinkin muodossa, mutta pääpaino on upeilla valokuvilla. Tätä kirjaa on mukava katsella. Suosittelen lämpimästi kaikille, joita ötökät eivät ällötä – ja ehkä tätä kautta saa ötököihin uutta näkökulmaa.

Hyönteisistä kiinnostuneita hemmotellaan nyt huolella, kun aiemmin keväällä ilmestyi kotimainen versio aiheesta Sarvia muttei hampaita.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...