Niina With: Lähettäjä tuntematon

Lähettäjä tuntematon

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tulipas luettua jännittävä kirja! Näin voi todeta silloinkin, kun kirja ei sisällä väkivaltaa, sarjamurhaajia tai verenvuodatusta. Mutta ehkä psykologinen jännitys onkin jännitystä parhaimmillaan.

Espoolainen kustannustoimittaja Laura Sirola työskentelee keskisuuressa Maa-­kustantamossa. Eräänä päivänä hän saa sähköpostiinsa oudon tuttavallisen saatekirjeen ja Kolmastoista päivä -nimisen jännitysromaanin käsikirjoituksen. Käsikirjoitus alkaa kiinnostaa häntä: siinä on ehkä ainesta johonkin, mutta lähettäjästä ei tavallisuudesta poiketen oikein saa selkoa. Päivät kuluvat, eikä mikään olekaan enää ihan niin kuin ennen. Jokin tuntematon uhka tuntuu väijyvän Lauraa, ja outo käsikirjoittaja tuntuu tietävän Laurasta ihan liikaa.

Samaan aikaan Seinäjoella paikallislehden toimittaja Sami Vilén tuskittelee vaikean perhetilanteensa ja työpaikkansa säilymisen takia. Hänkin saa omalaatuisen viestin: tieteellistä tutkimusta tekevä henkilö ehdottaa, että Sami kirjoittaisi kokeeksi jonkin perättömän uutisen, jotta voitaisiin selvittää, miten se vaikuttaa lukijoihin. Samin vaivat tietysti korvattaisiin asianmukaisesti. Tämänkin viestin lähettäjä jää tuntemattomaksi. Aluksi ammattieettinen omatunto kolkuttaa, mutta köyhyyden vaivaamana Sami suostuu ehdotukseen. Mutta myös hänen elämänsä muuttuu. ­ On tietysti selvää, että ennen pitkää Lauran ja Samin tiet risteävät, mutta lukijasta tuntuu kovin vaikealta kuvitella, mikä heidän saamiansa ehdotuksia voisi yhdistää.

Lähettäjä tuntematon on siis erinomaisen jännittävä kirja; ainakin minut se sieppasi mukaansa alkumetreiltä lähtien. Molemmat päähenkilöt on kuvattu uskottavasti ja mielenkiintoisesti, ja heidän töidensä kuvaus on asiantuntevaa, jonka voikin ymmärtää sillä, että Niina With on itse espoolainen kustannustoimittaja. Kieli on virheetöntä, elävää ja tyylikästä; miljöön ja muun henkilöiden ympärillä olevan rekvisiitan kuvausta on juuri sopivasti. Takakannen mukaan With on kirjoittanut aiemmin muun muassa matka-­ ja chick lit ­-kirjoja, mutta hänen kannattaisi varmaankin jatkaa tällä jännityskirjailijan pestillä pidempäänkin.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...