Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viveca Stenin Åren murhat -sarja jatkuu; kirjailijahan siirsi dekkariensa ympäristön tämän sarjan ensimmäisessä osassa Lumen uhrit idyllisestä saaristoympäristöstä vähän karumpaan talviseen maisemaan. Muutos oli mielestäni ihan onnistunut, sillä Sten on pystynyt luomaan uutta iskua dekkareihinsa. Sarjan poliisiparina toimivat Tukholmasta muuttanut ylikonstaapeli Hanna Ahlander ja hänen esimiehensä Daniel Lindskog.
Tällä kertaa murhan uhriksi joutuu entinen alppihiihtotähti, aikoinaan Ruotsin maajoukkueessakin loistanut Johan Andersson, jonka uran loukkaantuminen kuitenkin katkaisi. Nyt hänet löydetään pahasti rusikoituna, selvästikin rajun vihan kohteeksi joutuneena uhrina. Epäilysten kohteena on aluksi kaikkein eniten Johanin veli Linus. Veljeksillä on yhteinen putkifirma, ja Johanin kuolema toisi Linukselle huomattavaa taloudellista hyötyä, etenkin kun tämä on selvästikin pahasti alkoholin ja muidenkin paheiden kourissa.
Kuten tavallista on, kulkee tässäkin kirjassa toinen aika- ja juonitaso. Sen keskushenkilönä on Rebecka, joka on elänyt koko ikänsä fundamentalistisessa kristillisessä yhteisössä nimeltään Elämän valo. Rebecka tuntee kokeneensa suuren arvonnousun, kun hänet – ulkopuolisten yhteisellä päätöksellä – naitetaan paljon vanhemmalle seurakunnan työntekijälle Ole Nordhammarille. Mutta avioliitosta ei tulekaan onnellinen, vaan Rebecka huomaa joutuneensa ankaran miehen suoranaiseksi vangiksi.
Laakson varjo edustaa siis ihan hyvää ruotsalaista tasoa, jollain tavalla kodikasta meille suomalaislukijoillekin. Mukana ovat kaikki tutut elementit, ehkä toisaalta vähän liiankin tutut: on poliisipari, joka ratkoo menestyksellisesti rikoksia ja vähän huonommalla menestyksellä omia ongelmiaan.
Hanna on saanut aina kokea olleensa lapsuudenperheessään ylimääräinen vahinko ja paljon huonompi kuin ulkonaisesti paremmin pärjännyt siskonsa Lydia. Danielilla taas on hieman vihanhallintaongelmia; hän on uupunut koliikkivauvaperheen arjesta, jota ei kuitenkaan ehdi paljon hoitaa loppumattomien työtehtävien ohella.
Ei sittenkään mitään ylitsepääsemätöntä, ei mitään liian mustaa, kuten Stenin kirjoissa on ollut tapanakin. Sitten tietysti tuo ruotsalaisten poliisiasemien ravinto- ja nautintoaineiden tuttu trio eli kanelipullia, Ballerina-keksejä ja nuuskaa. No, olikohan niistä ihan tarpeellista mainita taas kerran… Mutta viihdyttävä kirja, vallan hyvä dekkari.
