Marc Schlosser on yleislääkäri, joka antaa potilailleen tavallista enemmän aikaa, jotta nämä tuntisivat saavansa huomiota. Valitettavasti tämä on vain laskelmointia, sillä kuten lukijalle ennen pitkää käy selväksi, Marc on lääkärinä kaikkea muuta kuin ihmisistä huolehtiva. Hän on puhdasverinen misantrooppi, joka inhoaa potilaitaan ja ennen kaikkea heidän ruumiitaan; ihmisruumiin poimujen ja eritteiden vastenmielisyyden kuvailu on hänen erikoisalaansa kautta romaanitekstin.
Romaani lähtee liikkeelle Marcin potilaan, kuuluisan näyttelijän Ralph Meierin kuolemasta. Miksi Marcia epäillään hoitovirheestä? Miksei hän juurikaan välitä tästä epäilystä? Vai oliko kyseessä todellakin vain hoitovirhe? Koch alkaa vyöryttää lukijan eteen Ralphin kuolemaan johtaneita tapahtumia, aluksi hiljalleen, sitten yhä enenevästi painajaismaisella vääjäämättömyydellä. Pinnallisemmat syyt joutuvat tekemään tietä syville, ihmisen vaistoihin liittyville tekijöille. Sillä vaikka Marc näyttäytyy lukijalle aluksi vain laskelmoivana narsistina, romaanin edetessä hänestä tulee toinen puoli esiin. Ongelmia on mahdoton välttää, kun tämä misantrooppinen laskelmoija ja alkukantaiset vaistot yhtyvät. Taustalla kaikuvat Marcin yliopistoaikaisen professorin sanat: ”Vaistoja ei voi kitkeä pois. Vuosikaudet sivistyksen parissa saattavat häivyttää vaistot näkymättömiin. Mutta vaistot eivät ole koskaan kaukana. Ne odottavat ja iskevät silloin, kun kukaan ei pidä vahtia.”
Viime vuonna ilmestynyt Herman Kochin Illallinen herätti lukijapiireissä paljon huomiota, ja samoin uskon käyvän myös Lääkärille, sillä se on Illallisen tapaan moniulotteinen ja vangitseva lukukokemus. Takakannen lupaamaa ”purevaa huumoria” en siitä tosin löytänyt, mutta eipä vakava tarina sitä minusta kaivannutkaan.