Ihminen ei koskaan muutu. Se on päällimmäinen, lievästi misantropiaa tihkuva ajatukseni Teemu Keskisarjan Kyynelten kallio -tietokirjan luettuani. Vuosikymmenistä ja vuosisadoista riippumatta ihmisen toimintaa ohjaavat aina samat motiivit ja impulssit. Keskisarja, filosofian tohtori ja yliopiston dosentti, on tutkinut suomalaista väkivalta- ja seksuaalirikoshistoriaa ja kirjoittanut aiheesta tietokirjan. Kirjan nimi, Kyynelten kallio, viittaa Taivassalossa sijaitsevaan teloituspaikkaan, jossa poltettiin roviolla Suomen ensimmäiset nimeltä tunnetut homot. Pappilanrenkien surkuteltavan kohtalon lisäksi Kyynelten kalliossa tarkastellaan muun muassa kirkkoherran suunnittelemaa murhaa, onanian hirmuista syntiä, eläimiin sekaantumista ja insestiä.
Keskisarjan kirjassa kuvataan useita eläimeensekaantujien kohtaloita. Entisaikoina sekaantuminen oli yleinen rikos huolimatta ankarista rangaistuksista: rikoksesta tuomittua pahantekijää odotti teloitus tai mittava ruoska- tai pakkotyötuomio. Navetoiden ja tallien lähellä hiippailevat miehet ottivat siis valtavan riskin. Eläinparkoja puolestaan odotti kaksinkertainen höykytys: ensin rikollisten käsissä, sitten käräjien taholta, sillä Raamatun käskyn mukaisesti sekaantujien eläinuhrit piti teloittaa.
Keskisarja kertoo muun muassa sarjasekaantuja Anders Lindbergin lähiympäristössään aiheuttamasta tuhosta: Lindbergin toimien seurauksena roviolle päätyi toistakymmentä tammaa, lehmiä ja pienkarjaa. Kiinnostavana kuriositeettina Keskisarja mainitsee, että Suomessa tämä rikos oli yleisempi kuin Ruotsissa. Mieleeni palautui samaa aihetta käsitellyt dokumentti, joka valitettavasti kuitenkin sijoittui nykyajan Yhdysvaltoihin. Koiriensa kanssa poseeraavat amerikkalaismiehet jättivät pysyvän muistijäljen. Se, mikä ennen oli vaivihkaista ja kuolemalla rangaistua, muuttui vuosisatojen aikana Jerry Springerin ohjelman aiheeksi.
Tekstissä on muutamia kirjoitusvirheitä, ja pisteitä puuttuu sieltä täältä. Yleisenä nurinana mainittakoon, että Kyynelten kallio oli kallis kirja. Harmillista. Kaunokirjallista hötöä saisi huomattavasti halvemmalla, mutta tietokirjallisuudesta joutuu maksamaan paljon enemmän.
Aiheena Kyynelten kallio on sukua Eleanor Hermanin historiaa käsitteleville tietokirjoille. Hermanin kirjoissa kuitenkin perehdytään yläluokan seksiseikkailuihin ja hänen kirjoitustyylinsä on huomattavasti kepeämpi kuin Keskisarjan. Keskisarja on tietoisesti jättänyt väliin ylhäisön hairahdukset ja keskittyy mieluummin kuvailemaan elämää suomalaisessa savupirtissä, pappilassa ja navetassa. Keskisarjan koulutus- ja ammattitaustasta huolimatta kirjan teksti tyyliltään on yleiskielistä. Johdannossa hän itsekin toteaa, ettei ketään palvele vanhojen, koukeroisten asiakirjojen kääntäminen ”taas uudelle salakielelle eli 2000-luvun akateemiselle jargonille”. Vastaavanlaisen ajattelutavan sopisi yleistyvän muuallakin tiedepiireissä ilman, että kukaan mutisee suupielestään rumaa sanaa ”popularisointi”.
Kyynelten kallio kurkistaa vuosisatojen päähän, mutta sen tarjoaman ihmiskuva on tuttu. ”Mikään ei ole uutta auringon eikä edes Pohjantähden alla”, Keskisarja kirjoittaa ja on oikeassa. Seksi ja väkivalta ovat aina olleet osa ihmisen toimintaa ja hänen motiivejaan, oli kyse sitten oululaisesta rengistä tai espoolaisesta kotiäidistä. Kyynelten kallio on mielenkiintoinen kirja mielenkiintoisesta aiheesta.