Oulussa 1840-luvulla elänyt opettaja ja pappi Hans Nyman valmistautuu kirkkoherranvaaliin. Kaupungilla hän herättää kuitenkin pahaa verta, sillä leskimiehen huhutaan olevan kovasti naisten, erittäinkin piikatyttönsä, perään. Herännäisyys nostaa päätään, kun maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen saarnaa töllien väen syntejä anteeksi hurmoshenkisissä seuroissa. Samaan aikaan kaunis Maria Piponius palaa meriltä. Maria ja Hans kiinnostuvat toisistaan, mutta asiassa on hankaluuksia. Maria on moderni nainen, mutta myös hänelle seksuaalisuus aiheuttaa sieluntuskia. Ja mikä rooli onkaan varattuna Elias Lönnrotille, Kajaanin piirilääkärille ja tunnetulle kulttuurimiehelle, joka toisinaan vierailee myös Oulun sivistyspiireissä?
Ville Ranta on eturivin sarjakuvataitelijoitamme. Hänen kynänjälkensä on helposti tunnistettavaa kaikessa rosoisuudessaan. Huteralta näyttävä viiva yhdistettynä akvarelliin on tehokas väline osaavissa käsissä. Rannan tarinankerronta on hyvin rytmitettyä, eikä varsinaisia suvantopaikkoja juurikaan ole. Monivuotisen työn vaatinut hieno sarjakuvaromaani Kyllä eikä ei palkittiin Sarjakuva-Finlandialla.
Paitsi historialliset henkilöt, Rannan sarjakuvassa tärkeässä roolissa on myös historiallinen Oulu, niin rakennuksineen ja maisemineen kuin henkisine ympäristöineenkin. Vapaamielisyys on kaukana synnintuntoisesta ja räntäsateisesta Pohjolan perukasta. Ranta on käyttänyt historiallista taustamateriaalia hyvin ja harkiten.
Kaikkiaan on hienoa, että tämänkaltaista laatusarjakuvaa on nykyään tarjolla varsin runsaasti. Taannoin vinkkaamani Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki -teoksen ohella Ville Rannan Kyllä eikä ei kuuluu ilman muuta parhaimpiin tänä keväänä lukemiini kirjoihin. Suosittelen!