Heli Pekkarinen: Kylässä Italiassa

Kylässä Italiassa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Italia on viehättävä, koska se tarjoaa niin monelle jotain. Yhtäältä vierailu Italiaan voi keskittyä rantaan tai ruokaan ja toisaalta tarjolla on Rooman sadat kirkot ja uskonnolliset taideaarteet tai esimerkiksi ne lukuisat pienet ja idylliset kylät, joita Italiassa on käytännössä jokaisen vähänkään korkeamman kukkulan laella. Tietokirjailija ja Italia-bloggari Heli Pekkarinen on kerännyt yksiin kansiin Kylässä Italiassa -kirjaan 21 hänelle tärkeää ja erityistä italialaista kylää ja sen, miksi juuri nämä kylät ovat koskettaneet häntä tunnetasolla mieleenpainuvasti.

Pekkarinen on kirjan kirjoittamisen aikaan asunut Roomassa ja siksi valtaosa kirjan kylistä on Keski-Italiassa. Muutamia kyliä kirjaan on valikoitunut myös Pohjois-Italiasta ja Sisiliasta, mutta jo pelkästään kylien sijaintia kartalta katsoen näkee, että alueellinen painotus on vahvasti kirjoittajan omaan elämään sidottu. Tärkein yhdistävä tekijä 21 kylälle on kuitenkin se, että ne ovat kaikki keskiaikaisia ja että jokaiseen niistä liittyy jos jonkinmoista historiallista yksityiskohtaa sekä monisatavuotisia tarinoita, jotka on punottu tiiviisti osaksi kylän nykyisyyttä.

Mukaansatempaavia tekstejä Pekkarinen höystää kuvilla, jotka hän on itse kustakin kylästä ottanut. Kuville kirjaformaatti ei ole paras mahdollinen, sillä ne olisivat kaivanneet enemmän tilaa antaakseen ilmavamman kuvan kylistä ja niiden yksityiskohdista. Ei kuva toki muutenkaan koskaan kykene välittämään kuin puolittain kaikki ne yksityiskohdat, joita keskiaikainen kylä näköaistille tarjoilee (puhumattakaan muista aistielämyksista!).

Kaiken kaikkiaan Kylässä Italiassa on kuitenkin mainio lukuelämys kaikille Italiaan ihastuneille ja kirjan avulla voi vaikka suunnitella kyläkäynnin tahi kaksi jonkin tulevan Italian loman yhteyteen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...