Hugleikur Dagsson: Kuvitetut klassikot : maailmankirjallisuuden helmiä Hugleikurin tapaan

Kuvitetut klassikot

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Taas yksi kirja, joka käsittelee kirjallisuuden klassikoita vitsikkäästi. Tällä kertaa puuhassa on Hugleikur Dagsson, joka on aikaisemmin kaltoinkohdellut omalla tavallaan popmusiikkia Popular hits -kirjoissaan.

Huumoria siis revitään tulkitsemalla kirjallisuusklassikoita kaksimielisesti ja vitsikkäästi. Paikoitellen vitsit osuvat ja naurattavat, ihan joka kerta ei onnistu ja muutamasta tapauksesta on tainnut vitsi pudota matkasta käännöksen yhteydessä.

Muutamat naurut tästä kyllä saa. Kirjan suositushinta on 12 euroa, mikä on mielestäni perin paljon. Kirja on melkoisen pieni läpyskä ja vaikka sivuja on Atenan mukaan 90, kuvia on painettu vain joka toiselle sivulle. Niinpä Kuvitetut klassikot selailee läpi noin kolmessa minuutissa. Suosittelen katselemaan tämän kaupassa tai kirjastossa, ellei sitten ole kova Hugleikur-fani.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...