Mitä ihmettä! Onko nyt tosiaankin niin, että yhtäkään Jukka Tilsan sarjakuvaa ei ole aiemmin Kirjavinkeissä arvioitu? Asia on korjattava pikimmiten, sillä Oriveden originelli on todellakin mainitsemisen arvoinen tapaus kotimaisen absurdin sarjakuvan kentällä.
Tilsan ura alkoi jo yli 30 vuotta sitten pienten kulttimainetta saavuttaneiden omakustanteiden parissa. Maitotilan isännäksi ryhtyminen ja perhe-elämä veivät kuitenkin mennessään, ja sarjakuvantekijänä Tilsa lepäsi hyvinkin vuosikymmenen laakereillaan, kunnes 1990-luvun puolen välin paikkeilta alkaen hän on julkaissut väliin vauhdikkaasti väliin rauhallisemmassa tahdissa uusia pölvästöintipläjäyksiä. Suuri yleisö tuntenee Tilsan parhaiten Helsingin Sanomien Pätkittäin käy kateeksi -sarjasta.
Kuusipäinen kuristaja on taattua Tilsaa: suomen kielen rajoja rikkovaa kielenkäyttöä, hölmöjä yksinkertaisia piirroksia ja täysin uskomattomia tarinankäänteitä. Auto simahtaa, eli muuttuu simapulloksi, mutta lasinpuhaltaja vohkii sen. Suurkanalasta karannut suurkana lennättää takahuilua soittelevan siman lopulta oopperanäyttämölle. Aika perusmeininkiä. Kuusipäisen kuristajan tarinat vaihtelevat sivun pituisista irtovitseistä kymmensivuiseen epiikkaan. Henkilöhahmot vaihtelevat vampyyreistä kurkkuihin. Cameo-näyttäytyminen on varattu muiden muassa Matti Johannes Koivulle ja Lemmy Kilmisterille.
Minulle uusi Tilsa-albumi on aina tapaus. Sitä on myös Kuusipäinen kuristaja: kunnollista kohellusta ja hauskoja vitsejä. Suosittelen.