Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Kuurupiilon anatomia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Alvar on huippulahjakas lukiolainen Marrasvirran maineikkaimmassa lukiossa, kunnes äkkiarvaamatta hän häviää jäljettömiin abikevään aikana. On vuosi 1976. Alvar on aiemmin leikkinyt nuoremman sisaruksensa Maran kanssa marsilaista kuurupiiloa, jossa Maran, ”pikku marsilaisen”, tehtävänä on ollut selvittää Alvarin jälkeensä jättämät kryptiset vihjeet ja palata sitten isoveljensä kanssa kotiin. Mutta nyt kuurupiilo jää kesken. Alvarin jäljet näyttävät johtavan Lontooseen, jossa punk on lyömässä tosissaan läpi. Vähitellen Johnny Rottenin, Sid Viciousin, Joe Strummerin, Vivienne Westwoodin, Ramonesin ja muiden keskeisten punk-hahmojen vaikutteet alkavat levitä myös Suomeen.

Kahdeksan vuotta myöhemmin, Orwellin vuonna 1984, on aika leikkiä kesken jäänyt kuurupiilo loppuun. Mara on nyt itse suosittu ja menestyvä lukiolainen, mutta veljensä löytääkseen hänen on soluttauduttava Marrasvirran yönaakkoina tunnettuun punkkariporukkaan. Yönaakkojen verivihollisia ovat jägerit, fasistiset väkivaltaiset skinheadit, jotka eivät kaihda keinoja yönaakkojen poistamiseen kaupungin kaduilta. Mutta missä yönaakat yöpyvät? Mihin he häviävät kaduilta? Missä on yönaakkojen salainen tyyssija?

Pasi Ilmari Jääskeläisen uusi romaani Kuurupiilon anatomia on laaja punk-eepos, joka kuvaa yhtä aikakautta ja sen alakulttuurin ihanteita ja kipukohtia pieteetillä. Kirjan vahvuus on oikeastaan ihan jokaisen henkilöhahmon kompleksisuus. Suuri osa yönaakoista ei mahdu 1980-luvun normeihin arvojensa, ajatustensa tai olemuksensa vuoksi. Moninaisuutta on ollut aina, mutta aina se ei ole ollut yleisesti hyväksyttyä. Yönaakat eivät välitä seksuaalisista suuntauksista tai binäärisistä sukupuolista, vaan heidän keskuudessaan kukin saa olla sitä mitä aidosti on. Mara löytää yönaakkojen piiristä aitoa lämpöä ja ymmärrystä, sellaista arvostusta, jota erilainen lapsi ja nuori ei ole aiemmin saanut kokea. Toisaalta yksikään kirjan hahmoista ei ole kokonaan hyvä eikä kokonaan paha (ei ainakaan ihan). Pasi Ilmari Jääskeläinen raaputtaa hahmojensa pintojen alta valtavan diversiteetin.

Aika vaikea romaani Kuurupiilon anatomia loppujen lopuksi on, ja mitä pidemmälle siinä edetään, sitä enemmän tarinan totuus ja unenomainen houre alkavat sekoittua toisiinsa. Kirjan lopetus jättää mahdollisuuksia moniin tulkintoihin. Mitä Maralle ja Alvarille lopulta tapahtui? Kuurupiilon anatomia on kiinnostava romaani, mutta ei ehkä kuitenkaan yllä aivan Jääskeläisten parhaiden töiden tasolle. Kannattaa silti lukea, ainakin jos 80-luvun punkfantasia kiinnostaa!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...