Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirjan takakansi lupaa, että luovuuden kuningatar Julia Cameron opettaa kuuntelemaan kanssaihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Kuuntelun polku on Julia Cameronin ”aamusivujen luojan uusi hittiteos”. Cameron itse lupaa johdannossa opastaa lukijan syvemmän kuuntelun polulle, laajentamaan kuuntelutaitoa taso kerrallaan. Tasot ovat ympäristön, toisten ihmisten, korkeamman minän, tuonpuoleisen, sankariemme ja hiljaisuuden kuunteleminen. Työkalut ovat aamusivut, taitelijatreffit ja kävelylenkit.
Aamusivut on menetelmä, joka neuvoo kirjoittamaan käsin joka aamu heti heräämisen jälkeen kolme sivua mitä tahansa mitä mieleen tulee. Taiteilijatreffit-menetelmä tarkoittaa, että järjestät tunnin viikossa sisäiselle taiteilijallesi ja lähdet yksin jollekin riemukkaalle tutkimusretkelle, valitset käyntikohteen, joka ruokkii mielikuvitustasi. Kävelylenkki tarkoittaa sananmukaisesti kävelylenkkiä. Niiden määrän Cameron suosittelee varsin kohtuulliseksi, 20 minuuttia kaksi kertaa viikossa. Kolmen perustyökalun esittelyyn menee lähes neljännes kirjan sivuista.
Perustyökalut ovat tuttuja heille, jotka ovat Cameronin aikaisempia kirjoja lukeneet (minulle tämä oli ensimmäinen). Cameronhan on kirjoittanut kymmeniä kirjoja, suomennetuista tämä on neljäs. Aamusivuista Cameron kirjoittaa, että hän voi ”neljänkymmenen vuoden kokemuksen perusteella todeta” niiden auttavan kasvamaan oikeaan suuntaan ja pysymään erossa hankaluuksista. Menetelmän tehosta hän kirjoittaa näin jykevästi: ”Aamusivut ovat avoin ovi. Ja siinä missä elämämme oli aikaisemmin tutkimatonta seutua, se on nyt meille tuttua tannerta.” Näinköhän, sanoo sisäinen kriitikkoni!
Perustyökaluja on siis kolme ja tasoja kuusi. Jokaisella tasolla viivytään viikko, joten polun tallaamiseen kuluu aikaa kuusi viikkoa. Sen jälkeen pitäisi kuuntelutaidon olla laajentunut, syvempi kuuntelun taito hallussa sekä läsnäolon ja tarkkaavaisuuden taito opittu.
Lukukokemukseni oli ristiriitainen, enimmäkseen olin vain ärsyyntynyt. Suuri osa kirjasta on jutustelua ihmisistä ja tapahtumista höystettynä höttöisillä uskomustasoisilla viittauksilla ihmistieteisiin. Cameron kertoo koirastaan, länsiylämaanterrieristä Lilystä, asuinympäristöstään ja kodistaan sekä lukuisista, lukuisista ihmisistä, joita hän marssittaa kirjojensa sivuille. Vähemmän on opastusta itse asiaan, kuuntelemisen taitoon, tai se jää jutustelun jalkoihin.
Lähes jokaisen sivun marginaaliin on nostettu jokin viisas ajatus, kuten: ”Kuunteleminen on vielä puhumistakin toimivampi keino osoittaa myötätuntoa.” (Thich Nhat Hanh). Nostot ovatkin parasta kirjassa.