Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Espanjasta kotoisin oleva Laura ja alunperin ruotsalainen Ulrik tapaavat Espanjan Aurinkorannikolla, jossa molemmat asuvat. Ulrik saa puhuttua Lauran tulemaan kotiseudulleen Dockstaan, pohjoisessa Ruotsissa sijaitsevaan pikkukylään, keskellä talvea katselemaan lunta, kylpemään ulkona paljussa ja korkkaamaan samppanjaa uuden vuoden kunniaksi. Näin tehdäänkin, mutta Ulrikin kaveri löytää kauhukseen heidät surmattuina kylpytynnyristä ja vielä kovin eksoottisella tavalla eli jousella ammuttuina. Kun rikosta aletaan tutkia, sille löytyykin yhteyksiä Aurinkorannikolle ja jopa sen alamaailmaan asti.
Niinpä tapausta tutkimaan tarvitaan kahden eri tahon poliisit, Vera Ruotsista ja Hector Espanjasta. Vera jää lähinnä sivuhenkilöksi, mutta Hector sitten nouseekin sitäkin keskeisemmäksi; toinen päähenkilö on Ruotsista Aurinkorannikolle muuttanut Lisa Hagel, joka ryhtyy kääntäjäksi Veran ja Hectorin välille, kun virallinen tulkki on juuri nyt poissa pelistä. Kuten varmasti arvata saattaa, Lisan ja Hectorin välille syntyy sitten säpinää, vaikka Hector on vähän aikaa sitten jäänyt leskeksi ja Lisa on häntä huomattavan paljon vanhempi. Mutta eiväthän tällaiset seikat voi ihastumista estää.
Rikoksen tutkinta johtaa pitkälle espanjalaisen alamaailman syvyyksiin, eikä kummankaan uhrin menneisyys aivan herttainen ole, kun niitä aletaan pidemmälle kaivella.
Että sellaista. Kuun pimeä puoli ei ollut suinkaan huonointa Jungstedtia, sillä kirja oli enimmäkseen viihdyttävän jännittävä, ja sitähän sopii dekkareilta odottaakin. Mutta se sisälsi vähän turhan paljon dekkarikliseitä ja muita turhanpäiväisiä luetteloita. Jungstedt luennoi hartaasti espanjalaisesta luonnosta ja asumisen eri tyyleistä sekä tietenkin henkilöiden upeista ulkomuodoista, koska sekä Hector että Lisa olivat kovasti komeita ja kauniita, samoin Laura.
Tosin hänen hurmaavien passikuvakasvojensa luonnehdintaan sattui minusta aika hassu piirre: kun Hector tarkasteli niitä, hänelle tuli väkisinkin mieleen tunnettu saksalainen terroristi Ulrike Meinhof, joka nyt luvalla sanottuna oli aika tavanomaisen näköinen. Ehkäpä kyseessä olivat molempien pörröiset hiukset… Lisäksi kliseistä puheen ollen voisi ehkä mainita Hectorin naapurin, hauskan mutta eksentrisen Samin, joka aina sopivan tilaisuuden tullen astui parvekkeelle drinkki kädessä lausumaan omalaatuisuuksia ja jonka lähes täsmälleen samanlainen kaksoisolento löytyy meidän kaikkien dekkarifanien näkemistä Beck-elokuvista. Niin tai näin, kyllä tämä kirja passaa aivan hyvin vaikkapa matkalukemiseksi, eritoten jos ollaan Espanjan suunnalle menossa.
