Vuonna 1951 Gabriel García Márquezin kotikylässä tapahtui järkyttävä veriteko. Kylässä oli juhlittu rikkaan miehen ja kylän oman köyhän mutta kauniin neidon häitä jo monta päivää ennen varsinaista vihkimistä. Hääyönä sulhanen kuitenkin palautti morsiamen, sillä tämä ei ollut neitsyt. Morsiamien veljille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin puhdistaa sukunsa maine murhaamalla sisaren saastuttanut Santiago Nasar viipymättä.
Tositapahtumiin perustuva Kuulutetun kuoleman kronikka on hämmentävä kertomus. García Márquez käy aikajärjestyksessä läpi kylän tapahtumat tuona kohtalokkaana aamuna, jolloin piispa oli saapumassa kylään. Useilla kyläläisillä oli mahdollisuus toisaalta varoittaa kaduilla kuljeskelevaa Santiago Nasaria ja toisaalta estää kostonhimoisia veljeksiä, varsinkin kun nämä itsekin tuntuivat yrittävän paeta kaameaa kunniavelkaansa. Miksi miestappo silti tapahtui? García Márquez ei syytä ketään: olosuhteet olivat vain epäonniset.
Kuulutetun kuoleman kronikka on vaivattoman tyylikästä tekstiä. Sen voima on toteavuudessa ja realismissa. Jo ensimmäinen virke vetää: ”Sinä päivänä kun Santiago Nasar tapettiin, hän nousi puoli kuudelta aamulla mennäkseen odottamaan laivaa jolla piispa saapuisi.” Henkilöt ovat aitoja ja elämänmakuisia. Itse asiassa niinkin aitoja, että pettymään joutunut sulhasmies (tai oikeastaan hänen esikuvansa, nimi sentään muutettu) haastoi kirjailijan oikeuteen ja vaati tältä puolta tekijänoikeustuloista. 17 vuotta kestänyt oikeusjuttu päättyi García Márquezin eduksi.
Jos Gabriel García Márquez ei ole ennestään tuttu, kehotan tutustumaan. Kuulutetun kuoleman kronikka voi olla vaikka hyvä ensikosketus kolumbialaisnobelistin tuotantoon. Mutta kelpaa sitä muutenkin vinkata.