Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sata vuotta sitten parikymppiset moskovalaisveljekset Nikolai ja Ivan saivat äidiltään siunauksen jäädä läheiseen Optinan luostariin. Ivan eli luostarielämää aikansa ja palasi maailmalle, Nikolai jäi munkiksi kuolemaansa saakka. Pyhittäjä Nikon Optinalaisena hän menehtyi 43 vuoden iässä keuhkotuberkuloosiin Arkangelissa, minne hänet oli vankeuden jälkeen karkotettu kommunismin hävitettyä uskonnonharjoittamispaikat Neuvostoliitosta.
Kuuliaisuusveliaikanaan vuosina 1907–1910 Nikon piti päiväkirjaa, jossa hän pohtii tuntojaan, ihmetystään ja tyytyväisyyttään haparoivan munkkiuden alkutaipaleelta. Optinan luostarin Pyhän Johanneksen skiittaan hän oli tullut jouluksi; vuoden päästä 24.12.1908 hän merkitsee päiväkirjaan:
”Tämä on minulle suuri ja onnellinen päivä: aloitimme elämämme skiitassa luostarin veljestön jäseninä juuri tänä pyhänä päivänä, jouluaattona. Jumalan armo minua kelvotonta kohtaan on ollut sanoin kuvaamattoman suuri.”
Kauppiasperheen pojan kotona on joulua vietetty jouluisin menoin, kuusineen, joulukoristeineen, lahjoineen. Kaikkine iloineen. Nyt on toisin. Paremmin.
Vahvasti jokapäiväisessä kilvoittelussa läsnä on hänen ohjaajavanhuksensa, isä Varsonofi, joka sotilasuralla maailman melskeet läpikoluttuaan on päässyt luostarin kuviteltuun rauhaan 46-vuotiaana, mutta joka on saanut osakseen veljestön nurjan kohtelun. Ohjaajavanhukseen Nikon turvautuukin lähes päivittäin.
Välittipä uskonnosta tai ei, on kirjan sisältö kiehtovaa luettavaa. Sen verran erilaista elämä luostarissa on kuin täällä ulkopuolisessa maailmassa. Aina. Vaikka tosin jo tuolloin, sata vuotta takaperin, ohjaajavanhus ihmetteli munkkiveljien löysyyttä entisaikojen munkkielämään verrattuna. (Mitähän muuten Varsonofi tuumaisi nyt Heinäveden Uuden Valamon tietokone- ja viinimunkkiudesta?)
Kilvoittelu kuuliaisuusveliaikana edistyy, tuskien kautta tietenkin. Kilvoittelijanuorukaisen ajatukset pyrkivät palailemaan yhä maailmaan, missä äiti ja pikkuveli Kolja elävät. Ajatusten salpaaminen maailman riemuilta ei aina täysin onnistu niin kuin pyhiltä veljiltä, jotka pystyvät vastustamaan ja karkottamaan mielestään kaikki turhat ajatukset.
Siellä maailmassa kun olisi tarjolla monenlaisia iloja, mutta ohikiitäviä, hetkellisiä ne ovat – ja ’alhaisinta tasoa’.
21.2.1909. ”Mutta meillä skiitassa vallitsee autuus, melkein kuin paratiisissa. Tietysti on murheitakin, mutta ne kestävät vain oman aikansa. On hyvä huolehtia sisäisestä mietiskelevästä elämästä, sillä se antaa ihmiselle kaiken.”