Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Turun linnan historiasta puhuttaessa mainitaan usein Katariinat, joista myös C. J. Gardberg on kirjoittanut kuuluisan kirjan Turun linnan kolme Katariinaa. Tähän kolmikkoon kuului Kaarina Hannuntytär, Kustaa Vaasan pojan Juhana Vaasan pitkäaikainen jalkavaimo ja Turun linnan emäntä vuosina 1556-1561. Hänet lopulta ”korvasi” asemaltaan ylhäisempi Katariina Jagellonica, joka meni Juhanan kanssa naimisiin 1562 ja josta tuli sittemmin Ruotsin kuningatar. Talonpoikainen Kaarina Maununtytär kerkesi myös olla hetkisen Ruotsin kuningatar, kunnes hänet ja mielenvikainen kuningas Eerik XIV lähetettiin vangiksi Turun linnaan. Maununtyttären Turun vuodet jatkuivat myöhemmin ilman hänen aviomiestään: hän sai viettää linnassa yksinäiset vuodet 1573–1577, kunnes Erik kuoli.
Tässä kolmikossa on jo itsessään dramaattista kerrottavaa, mutta Jenna Kostet sekoittaa hieman pakkaa ja tuo kirjassaan esille kolme muutakin Katariinaa, jotka ovat jääneet linnan historiassa hieman vähemmälle huomiolle. Ensimmäinen näistä on kuningatar Katariina Stenbock, Kustaa Vaasan kolmas vaimo, joka emännöi lyhyen ajan myös Turun linnassa 1555. Stenbockin tarinan kiinnostavuus piilee siinä, että hän vietti leskikuningattarena yli kuusi vuosikymmentä ja toimi siten taustavaikuttajana monien hovin jäsenten elämässä. Myös myöhempien Katariinojen tarinassa Stenbock vilahtaa yllättävissä yhteyksissä.
Katariina Stenbock sattui myös olemaan Klaus Flemingin vaimon Ebba Stenbockin sisar, joka puolestaan oli kirjan viidennen Katariinan Kristiina Katariina Stenbockin isoäiti. Pysyyhän kaikki vielä kärryillä? Kristiina Katariina Stenbock eli muutosten ja uudistusten aikaa. Hänen aviomiehensä kreivi Pietari Brahe toimi Turussa kenraalikuvernöörinä vuosien 1630–1650 välisen jakson, ja Brahe uudisti paitsi Suomen oloja niin myös Turun kaupunkia. Nykyaikaan Brahen ajoista on jäänyt sanonta ”kreivin aika”, joka tarkottaa kun joku saapuu juuri sopivasti, parhaaseen mahdolliseen aikaan.
Kirjan viimeinen Katariina on ehkä yllättävin. Carin Bryggman ei elänyt vuosisatoja sitten, vaan kuoli niinkin hiljattain kuin 1993. Hänen kättensä jälki näkyy kuitenkin Turun linnassa tavalla johon kukaan muu Katariinoista ei pystynyt. Bryggman nimittäin perusti oman sisustusarkkitehtitoimistonsa 1949, ensimmäisenä naisena Suomessa, ja Turun linna oli hänen elämän mittainen projektinsa. Itse en edes tiennyt, että 1940-luvun pommitukset tuhosivat linnan sisäosat lähes kokonaan, joten se mitä me linnassa nykyään näemme on suurelta osin Bryggmanin ansiota. Tässä mielessä Bryggman on kirjan naisista merkittävin.
Jenna Kostet tietysti tuntee Bryggmanin kädenjäljen ja Katariinojen tarinat paremmin kuin moni muu, sillä hän on työskennellyt Turun linnassa 2000-luvun alusta lähtien. Kostet kirjoittaakin, että siinä missä joku toinen on innostunut sukututkimuksen tekemisestä, Kostet haluaa tietää naisista, jotka olivat linnassa ennen häntä. Voidaan siis puhua kirjallisesta matkasta jossa haetaan yhtettä näihin ”linnasisariin”. Juuri tämä henkilökohtainen ote erottaa kirjan tavanomaisesta tietokirjasta.
Mitä voimme oikeastaan edes tietää naisista, jotka yhtä poikkeusta lukuunottamatta ovat eläneet jo vuosisatoja sitten? Kostet syventyy paitsi historiallisiin tosiasioihin, niin pohtii niitä lukuisia mielikuvia joita meillä näistä henkilöistä on. Katariinoista on maalattu tauluja ja kirjoitettu romaaneja, mutta niiden tarjoamat mielikuvat vievät usein harhaan. Kostet pohtii myös omia käsityksiään, jotka eivät välttämättä ole oikeita nekään. Ehkäpä onkin niin, että meistä kerrotut asiat määrittelevät sen, millaisia olemme, eikä päinvastoin, Kostet miettii.
Kirjaa ei kannatakaan miettiä perinteisenä elämäkertana. Kuuden Katariinan jäljillä pyrkii löytämään naisten tarinoista yhdistäviä tekijöitä, ja millä tavalla Turku ja Turun linna toimivat tapahtumapaikkana niin monelle erilaiselle ihmiskohtalolle. Me ajattelemme Katariinojen elämää Turun linnan historian kautta, mutta naisille itselleen linna oli vain tietty elämänvaihe, ennen kuin heidän elämänsä siirtyi jonnekin toisaalle. Miten merkittävänä ajanjaksona he itse kokivat elämänsä linnassa? Kysymykseen on mahdotonta löytää vastausta, mutta Kostet käyttää tätä luovana vipuvartena samalla kuin miettii Turun linnan suhdetta omaan elämäänsä ja kirjoitusprojektiinsa. Linna on ollut läsnä monen ihmisen elämässä, mutta useimpien ihmisten muistojen kohtalona on hävitä historiasta kuin savuna ilmaan. Kirjassa onkin tietynlaista yllättävää haikeutta, tai näin ainakin itse lukukokemuksen koin.
Kostet itse kuvailee Turun linnan merkitystä sanoen, että se rakentuu erilaisista tarinoista, mielikuvista, tunteista ja ihmiskohtaloista, sekä naisista ja siitä, mitä me heistä ajattelemme. Näinhän se on ja tämä lause kuvaa erinomaisesti paitsi Turun linnaa niin myös itse kirjaa. Kuuden Katariinan jäljillä on näkökulmaltaan yllättävän introperspektiivinen katsaus historiaan ja itse nautin tästä kirjallisesta matkasta kovasti.