Lisen Adbåge: Kurt och Kio vill ha koja

Kurt och Kio vill ha koja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kurt och Kio vill ha koja on ruotsalainen kuvakirja. Se kertoo kahdesta lapsesta, Kurtista ja Kiosta. He huomaavat, että naapurin lapset ovat tehneet majan puuhun ja haluavat saada oman. Kirjan aikana etsitään sopivaa majanrakennuspaikkaa ja samalla mukaan tarttuu kaikkia majassa tarvittavia tarvikkeita.

Tarina oli oikein mukava ja sopii eri-ikäisille lapsille. Monia lapsia kiinnostaa majanrakennus jossain vaiheessa, joten sikäli kirja on sisällöltään osuva. Tästä voi varmaan myös saada jotain uusia ideoita omiin majaleikkeihin, jos joku lapsi niitä sattuu kaipamaan. Täytyy myös kehua, että kirjan kuvitus on riittävän värikäs: tykkään siitä, kun lastenkirjoissa on paljon erilaisia kirkkaita värejä.

Tässä on taas yksi kirja, joka pitäisi ehdottomasti löytyä myös suomenkielisenä versiona. Monet ruotsalaiset lastenkirjat ovat oikeasti hyviä, monet muutkin kuin Astrid Lindgrenin tekemät. Joka tapauksessa tuntuu, että niitä käännetään ihan liian vähän ja siksi monet helmet jäävät suomenkielisiltä lukematta.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...