Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jotkut tykkäävät harrastaa rekisterikilpien bongausta, minä taas huvitan itseäni bongaamalla hautausmailla epätavallisia sukunimiä. Erityisesti Suomen suurin hautausmaa, eli Malmin hautausmaa, on tullut viime vuosina tutuksi. Näin ollen ei ole ihme, että kiinnostuin Kai Sadinmaan kirjasta Kuolleiden kirja: eli kuinka kävelin Suomen suurimman hautausmaan halki ja opin kaiken elämästä, hautaamisesta, rakkaudenkaipuusta ja puista.
Sadinmaalla on erinomainen syy olla kiinnostunut hautausmaasta; hän työskentelee pappina, eikä minä hyvänsä pappina, vaan hänet on palkattu kesäksi Malmin hautausmaalle olemaan läsnä ihmisille ja tarjoamaan keskusteluapua, mikäli sellaista kaivataan. Toisaalta hautausmaalla ajatukset kääntyvät väkisinkin myös jo edesmenneisiin ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa; voisiko kuolleiden elämästä oppia jotain, ehkä jopa mistä elämässä on lopulta kysymys?
Malmin hautausmaalle on haudattu lukuisia kuuluisia ihmisiä, kuten Tauno Palo, Armi Aavikko, Laila Kinnunen ja Olavi Virta, muutamia mainitakseni. Sadinmaa pohtii niitä lukuisia uhrauksia, joita kuuluisuus vaatii ja toisaalta, mitä kaikesta jää lopulta jäljelle.
”Yksittäisen ihmisen jättämä jälki maailmaan on kuin veteen heitetyn kiven piirtämät renkaat, joiden hävittyä veden pinta tyyntyy niin kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan.”
Voisiko osuvammin sanoakaan, mutta mistään norsunluutornista Sadinmaa ei vimmaista kunnianhimoa tuomitse, hän tunnistaa itsessään yhtä lailla kaipuun jotain arkikokemusta suuremman äärelle.
Sadinmaa ei muistele vain tähtitaivaan edesmenneitä kuuluisuuksia, hautausmaalta löytyy myös muunlaisia kohtaloita. Aseistakieltäytyjä ja pasifisti Arndt Pekurinen on myös haudattu Malmille ja hänen kohtalonsa jäi kirjasta ehkä kirkkaimmin omaan mieleeni. Myös Martta Koskinen ja joukko muita teloitettuja kommunisteja löytyvät Malmilta. Mielenkiintoinen on myös Eugen Schaumanin kohtalo, tosin hänen hautaansa ei enää löydy Malmilta, sillä Schauman siirrettiin Porvoon sukuhautaan jo vuonna 1906. Malmilta löytyy kuitenkin miehelle omistettu muistomerkki.
Tietysti Kuolleiden kirja ei olisi nimensä arvoinen, jos kirjassa ei käsiteltäisi myös itse kuolemaa, kalmanhajua ja hautajaisia. Luku krematorion toiminnasta kaikkine yksityiskohtineen oli itselleni todella pysäyttävää luettavaa, ehkä johtuen hiljattaisesta kuolemantapauksesta omassa lähipiirissäni. Jonkinlaista vastapainoa kuolemalle tuo Sadinmaan ilmeinen intohimo puita kohtaan. Niitä löytyy Malmin hautausmaalta vaikka minkälaisia ja ne tuovat kontrastia ihmisen lyhytaikaisten intohimojen maailmaan.
Lukukokemuksena Kuolleiden kirja oli oikein miellyttävä. Sadinmaan kirjoittamistyyli on hiljaisen pohdiskeleva, toisinaan hauska ja pidän hänen tavastaan sekoittaa mukaan tapahtuma- ja henkilöhistoriaa. Tietokirjana kirja on siten leppoisa ja mukavan helppolukuinen. Mitenkään erityisen uskonnollinen kirja ei kirjoittajan ammatista huolimatta ole, joten sitä ei kannata säikähtää, enemmän kuvailisin kirjaa humaaniksi. Kaiken kaikkiaan oikein suositeltavaa luettavaa siis!