Kuolleen silmät on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1926, jolloin Mika Waltari oli vain nuori poikanen ja käytti salanimeä Kristian Korppi. Vaikka en olekaan kauhugenren ystävä, tämän kirjan luin moneen otteeseen, koska joku kummallinen viehätys siinä oli. Lisäksi on sekin, että kirjan saaminen ei ollut mikään helppo juttu. Sitä ei ole myytävänä, paitsi antikvariaateissa ja erittäin suolaiseen hintaan. Olenkin informoinut ystäviäni, että jos se vuoden 1926 painos sattuu tulemaan vastaan, niin hellään syliin ja lukkojen taakse! Kirjastoistakaan sitä ei saa kuin kaukolainaamalla Varastokirjastosta.
Niinpä olin oikein ilahtunut, kun Juri Nummelin on toimittanut tämän kovakantisen opuksen ja kauhutarinoiden lisäksi ottanut mukaan myös kaikkea muuta Waltarin varhaistuotannosta. Kirjassa nimittäin on runoja ja kertomuksia, satuja ja tarinoita, toinen toistaan kiehtovimpia.
Mielenkiintoista sekin, että kauhutarinoissa todellakin aika lailla keskeisessä osassa ovat ne silmät, kuolleen silmät, jotka vainoavat hulluuteen asti. Toinen, minkä panin merkille oli oopiumin käyttö ja morfiiniruiskeet. Toki oopiumi oli siihen aikaan ihan normaalia. Sitten naiset, kuinka kypsästi Waltari kirjoittaa naisista, ihan kuin olisi ollut jo paljon kokeneempikin!?
Kannoin Nadjan sisään hänen tulematta tajuihinsa. Vein hänet omaan vuoteeseensa, auoin hiukan hänen vaatteitaan ja jätin siihen. Menin huoneeseeni ja otin morfiiniruiskeen. Enempää en tiedä siitä illasta.
Kieli on uskomatonta ja kiehtovaa, miten tarinat on koottu kasaan, niin kyllä sitä jää vaan miettimään, millainen on ollut nuoren miehen mieli. Alle kaksikymppisenä kirjoitteli kuin enemmänkin elämää nähnyt mies. Runsasta mielikuvitusta ja sanojen rikkautta, saaden kasaan tarinoita, joita edelleenkin ihan mielikseen lukee.
Olen sitä mieltä, että vanhakantaiset opettajat, jotka pakottavat oppilaitaan lukemaan Sinuhe egyptiläisen saisivat vaihtaa sen tähän, josta urkenee paljon enemmän kaikkea, koska mukana on eri genren tarinoita ja lisäksi runoja!
Ennen kaikkea tämä on vahva lukukokemus, josta jää pitkäksi aikaa sellainen pohdiskeleva olotila.