Miten on hienoa saada taas käsiinsä Komisario Koskinen! Seppo Jokisen Kuolevaksi julistettu on sellaista tavaraa, että otti kyllä koville lukea se.
Alku lähti tutun verkkaisesti liikkeelle, ilman sen kummempia kaarteita. Eli kykenin lukemaan ihan rauhallisesti ja etenemään sivu sivulta. Kattaus oli kyllä jo sitä luokkaa, että jotain mullistavaa olisi tulossa.
Komisario Koskisen työkaveri Ulla Lundelinin tytär Lotta on ollut kadoksissa jo yhdeksän kuukautta. Eräs mies, Hanu juoksentelee karkuun Näätänaamaa, jonka aikeet eivät ole ystävälliset. Lisäksi joku perverssi huumaa naisia, vie heidät asunnolleen, riisuu ja vie pikkuhousut, pukee ja palauttaa jonnekin. Sellainen kimara, että pitää kyllä mielenkiinnon yllä, jok’ikisella sivulla!
Seppo Jokinen on armoitettu kertoja. Hän luo henkilökuvat ja tilanteet niin käsittämättömän uskottaviksi, että lukija on mukana alusta loppuun, todella tiukasti. Hän tuo kaiken niin inhimillisesti esiin, että se juuri ravistaa. Ulla Lundelinin tuska lapsestaan koskettaa, sen kuvaus on niin repivää, että se sattuu.
Kun loppupuolella kyyneleet sumensivat silmäni, oli jonkun aikaa kerättävä itseään kasaan, kuivattava kasvot ja sitten taas jatkettava loppuun asti. Kun laitoin kirjan kiinni, huokasin syvään ja kiitin kirjasta, sen tuomasta lukunautinnosta, siitä, miten se kosketti sielua ja sydäntä.
Tämä kirja on luettavaksi julistettu!