Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olli Repo joutuu edelleen työskentelemään Elias Kasken kanssa rikostutkinnassa, vaikka mieli tahtoisi takaisin kenttähommiin. Elias tuntuu olevan joskus lähes ajatustenlukija, sekä hyvässä että pahassa. Sekä työkavereilleen että kuulusteltaville.
Ongelmat tuntuvat alkavan aika tavanomaisesti, kun poliisien vanha tuttu, pikkutekijä Niitti, hyppää alas nosturista. Olli pyrkii puhuttamalla pelastamaan hänet, mutta ei onnistu. Tutkimusta kuitenkin tarvitaan ja yllättäen Niitin jäljiltä löytyy jotain paljon pahempaa. Jotain, mitä on vaikea edes kuvitella: outo rähjäinen asunto, jonka jääkaapin pakastelokerossa odottaa yllätyksiä – epämääräisiä jäätyneitä lihapaloja. Ikäviä sellaisia. Seinällä puolestaan on maalattuna omalaatuinen fresko.
Samaan aikaan pienen pojan isää epäillään pahoinpitelystä, joka yllättäen näyttää joltain muulta. Tämän tutkimuksen tienoilta joudutaan vielä vakavammille raiteille. Kun vielä paljastuu, että Niitin tekoset ja hänen tuttavuutensa liittyvät tähän toiseenkin rikostutkimukseen, ovat miehet rankan rikossarjan jäljillä. Niin rankan, että mielikin tuntuu jo hajoavan. Lisäksi juttu on levinnyt moneen eri suuntaan ja jälkiä on vaikea seurata.
Marko Kilpi kuvaa sekä poliisien että rikollisten ajatuksia ja sielunmaisemaa harvinaisen aidosti, pelottavankin tarkasti ja ymmärtävästi. Osa teemoista on selkeästi soveltuvia myös kenen tahansa traumoja läpikäyneen ihmisen psyykeen – tosin poliisi joutuu kestämään tätä jatkuvasti. Kun rikollinenkin, ainakin yksi heistä, on lopulta vain sisältä sairas ihminen, on kenenkään tuomitseminen vaikeaa. Ihminen ei ole paha, on vain pahoja tekoja.
Erityisesti Olli Repo käy läpi omaa henkilökohtaista helvettiään sekä lapsuudessa että avioliittonsa aikana. Toteuttaako hän vain lapsuudessa opittua käyttäytymistä ja reagoi siihen opitulla tavalla, tietyllä käyttäytymismallilla? Sopiiko tämä myös näihin rikollisiin? Elias Kaskesta puolestaan paljastuu uusia, rankkoja kokemuksia läpikäynyt vanhempi poliisi, joka on käynyt myös terapiakoulutuksen eikä häpeä paljastaa omia tunteitaan ja kokemuksiaan. Hän myös pyrkii parhaansa mukaan ohjaamaan vielä kiihkeää, ajattelematta toimivaa Ollia hitusen varmemmalle kaistalle sekä poliisityössä että eteenpäin myös tämän omassa elämässä.
Kuolematon on Kilveltä jälleen poikkeuksellisen hyvä rikosromaani, joka tällä kertaa pureutuu ehkä entisiä kirjoja enemmän sekä rikollisten että poliisien psyykkiseen puoleen, tekojen motiiviin sekä varsinkin lapsuuden kokemuksiin ja niitä piilottaviin pimeyden verhoihin. Kuolematon on erinomainen kotimainen jännäri, jota ei voi jättää kesken ja jota lukiessa ei voi välttyä myöskään itse miettimästä pahan olemusta.