Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kuolemantanssi, danse macabre, on 1400-luvulta asti tunnettu maalausmotiivi, joka esiintyy erityisesti katolisten kirkkojen seinämaalauksissa sekä hautausmailla. Niitä on säilynyt eri puolilla Eurooppaa useita; Suomen ainoa Kuolemantanssi löytyy Inkoon kirkosta. Maalauksen aihe ei ole kovinkaan kaunis: siinä luurangot tanssittavat kaikkien kastien ihmisiä piispoista pikkuvauvoihin. Kaikkien meidän on joskus kuoltava.
Kaunis ei ole Heikki Aittokosken reportaasikirjan aihekaan: nationalismin monet kasvot 2010-luvun Euroopassa. Kesällä ja syksyllä 2015 Eurooppaan virtasi satoja tuhansia pakolaisia Lähi-Idästä, ja jopa Suomeen asti heitä päätyi kymmeniä tuhansia. Eurooppa alkoi vetää rajoja kiinni, ja muukalaisvastainen ilmapiiri nosti päätään monin paikoin. Tässä viitekehyksessä Aittokoski kiertää tapaamassa nationalisti- ja populistipoliitikkoja Kreikasta Skotlantiin, Kataloniasta Itä-Ukrainaan.
Nationalismilla (kuten monilla muillakin ismeillä) on hieman paha kaiku, mutta ei aate yksin pahaa tee. Nationalismin kasvot ovat moninaiset riippuen siitä, kuka siitä puhuu. Se voi olla kansakuntaa kokoava voima, mutta myös sotaisa ja väkivaltainen suvaitsemattomuuden voima, joka katsoo taaksepäin – johonkin sellaiseen ihannekuvaan, jota ei kai oikeasti ole koskaan ollut olemassakaan. Valitettavasti eurooppalainen populistinen nationalismi tuntuu suurelta osin olevan tätä nykyä tätä jälkimmäistä lajia. Aittokosken tarinat Jugoslavian hajoamissotien kentiltä Kosovosta, Bosniasta ja Serbiasta eivät ole kauniita, eivät myöskään kreikkalainen, unkarilainen tai puolalainen uho.
Kuolemantanssi on viime vuoden tärkeimpiä tietokirjoja. Se kertoo aikamme varsin synkästä kuvasta, jossa usko tulevaisuuteen ei ole korkeimmillaan. Tänä vuonna saatamme nähdä vielä useita oikeistopopulistien nousuja. Eurooppa, minne menet? Heikki Aittokosken Kuolemantanssi kannattaa lukea.
