Tommi Kovanen ja Jenny Rostain: Kuolemanlaakso

Intensiivinen, voimakkaasti vaikuttava, mukaansa imaiseva kirja. Aivovamma tuhoaa miehen mielen, paluuta entiseen ei ole.

”Kun olin tullut vähän tajuihini, olin kuulemma hapuillut sekavana katkenneiden hampaitteni perään, jotka lojuivat jäällä. – – – Tuomareiden päätöksestä Huhtala ajettiin ulos. Jää puhdistettiin verestä ja peli sai lopulta jatkua – ilman meitä kahta.”

37-vuotiaan liigakiekkoilijan Tommi Kovasen peliura päättyi siihen. Tommi Huhtala – pelaa edelleen, nyt Jokereissa – taklasi puolen kentän vauhdilla kuolleesta kulmasta suoraan selkään täydellä voimalla. Ottelu oli juuri alkanut. Pelikello näytti 00:11. Elettiin lauantaita 26.1.2013. Ottelun jälkeen olisi juhlittu katsomossa istuvan vaimon nelikymppisiä.

Ei juhlittu. Elämä kääntyi ylösalaisin. Siinä taklauksessa meni kaikki: ammatti, terveys, tunteet, vaimo, muisti, rauha, ajatusten kontrollointi. Sielu kylmettyi. Jäljelle jäi vain miehen kuori, joka ’repi minua pakkomielteisesti joka suuntaan’.

Mitä teki työnantaja, Rauman Lukko? Unohti tehdä protestin ennen protestiajan päättymistä. Taklaaja pääsi pälkähästä. Unohduksen syy oli vielä ylempien juoni, jossakin herrakabinetissa oli liikaa toisen joukkueen tuttavia ja niin edelleen. Oman joukkueen lääkärikin hutiloi.

Kovanen jäi tyhjän päälle omin voimin selviytymään. Vasta nyt avioeron, itsemurhayrityksen, mielisairaalakierroksen, pään seinään lyömisen jälkeen alkaa valo vilahdella. Neljä vuotta on kulunut. Elämän valona kirkkaimpana on oma nelivuotias poika.

Tommi on tarinansa kertonut ja Jenny Rostain sen ylöskirjannut. Kirja on melkoinen katharsis niin Tommille kuin lukijoillekin, muillekin kuin niille joilla on aivovamma.

P.S. Itse jääkiekkoiluun ja sen väkivaltaisuuteen ei näytä mikään keino tepsivän – eivät turvakaukalot, eivät pelikiellot, eivät tällaiset kirjat. Päähän kohdistuneita taklauksia ja aivotärähdyksiä riittää, katselkaa vaikka tämän alkusyksyn saldoa liigakurinpitouutisista: Kankaanperä, Friman, Lamberg ja niin edelleen.