Ekologi Maria Katajavuori aloittaa kirjansa pohdiskelemalla ikuisen elämän mahdollisuuksia. Miksi lähes kaikki eläimet alkavat jossain vaiheessa rappeutua ja lopulta kuolevat? Miksei vain voisi olla kuolematon?
Sen jälkeen siirrytään yksilöistä lajeihin. Mikä saa jotkut eläinlajit käyttäytymään itsetuhoisesti? Luonto ei todellakaan ole niin harmoninen paikka, kuin äkkiseltään luulisi.
Lopulta kirja ottaa sen, mitä yksilöiden ja lajien kuolevaisuudesta on pohtinut ja soveltaa sitä ihmisen yhteiskuntaan. Mikä saa ihmiskunnan tuhoamaan itseään kiivasta vauhtia?
Kuoleman ja elämän kysymystä ei voi suositella herkille. Kirja on sen verran realistinen ja konkreettinen, mitä ihmiskunnan itsetuhoisuuteen tulee, että vähemmästäkin ahdistuu. Katajavuori ei siloittele, vaan tykittää menemään faktoja tiukasti.
Jos tämän kestää, kirja on kiinnostavaa luettavaa ja synkkyydestään huolimatta jopa hauska. Katajavuorella on taito keksiä oivallisia rinnastuksia ja vertauskuvia. Kirja on täynnä kiehtovia anekdootteja luonnosta, esimerkiksi lessonansammakoiden, mölysammakoiden ja ruokasammakoiden suhde oli kiehtova.
Kirja on tieteellisellä tasolla perusteltu: viitteitä on sadottain ja lähdeluetteloa on lähes 50 sivua. Jos joku aihe kiinnostaa, lisäluettavaa löytyy siis runsaasti. Kuoleman ja elämän kysymys on ravisteleva, kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja vakavasta ja aika lohduttomasta aiheesta.