Nyt ollaan perimmäisten kysymysten äärellä, kun puhutaan kuolemasta. Tällainen kirja on hyvinkin aiheellinen, sillä kuolema on aihe, josta ei juuri puhuta, ei uskalleta. Miksi niin, ehkä siksi, että ei tiedetä siitä tarpeeksi. Sen takia nyt on kirja, jossa kerrotaan kuolemasta juurta jaksain.
Henna Mäkelin on haastatellut ihmisiä, joita kuolema on koskettanut, eräänlaisia yksityisiä tarinoita ja sitten ihmisiä, jotka ammattinsa puolesta joutuvat nokatuksin kuoleman kanssa.
Kirja on jaettu kolmeen osioon, joista ensimmäisessä käsitellään, mitä tapahtuu ennen kuolemaa. Miltä tuntuu tehdä kuolemaa? Koskettavin kertomus on miehestä, joka kertoo, mitä se on, kun tietää, että päivät ovat vähissä. Sitten kerrotaan siitä, saako haluta kuolla? Niin, ja hyvin tärkeä seikka sekin, miten kertoa lapselle kuolemasta.
Toisessa osiossa kerrotaan siitä, mitä tapahtuu kuoleman aikana. On haastateltu muiden muassa saattohoitajaa. On käsitelty kuolevan oikeuksia. On lääkärin näkökulmaa, on omaisen ja potilaan (kuolevan) näkemyksiä. Miten kuolevan voi kohdata ja millaista tukea on saatavilla. Kaikkia näitä ja paljon muitakin asioita on käsitelty moninaisin haastatteluin, joista jokaisen voi lukea ihan missä järjestyksessä tahansa.
Kolmannessa osassa kuoleva on poissa, mutta mitä kaikkea tapahtuu sen jälkeen. Kaikki se toiminta, mikä jää jälkeen jääville, sitä riittää. Suurinta on kuitenkin läheisten suru ja ikävä, jonka kukin kokee eri tavalla. Tässä kirjassa ei anneta kaavaa, jossa suru koettaisiin vaiheittain. Kerrotaan surusta hyvin lempeästi ja aidosti, miten se vaan on käytävä läpi. Kerrotaan myös surevan kohtaamisesta.
Koko kuolemasta kertova kirja on kaunis ja kerrottu hyvin. Luin sitä hitaasti ja luvun kerrallaan. Välillä tuli surumieli, sitten taas sellainen lohdullinen olo. Henna Mäkelin on osannut laittaa asiat kansiin hyvässä järjestyksessä ja niin, että se avartaa mieltä. Kaikki on kerrottu niin, että tavallinenkin kuolevainen ymmärtää.