Olen lukenut paljon elämäkertoja naistaiteilijoista, sillä minua kiinnostaa, miten he ovat pärjänneet aikoina, jolloin naisen asema on ollut niin huono. Helene Schjerfbeckistä eritoten on monta monituista kirjaa.
Venny Soldan-Brofeldtista muistuu heti mieleen TV-sarja vuodelta 2003. Se jäi mieleen ja kun puhutaan Vennystä, niin tämä tarina on heti esillä.
Riitta Konttinen on ansioitunut näiden taiteilijaelämäkertojen kertojana ja siksi tästäkin kirjasta kiinnostuin, vaikka se oli paikoitellen tuttua juttua. Silti, ikinä en kyllästy lukemaan näitä tarinoita ja, kuten sanotaan, kertaus on opintojen äiti.
”Kunpa saisin elää hänen elämänsä” on Helenen lausahdus joskus pahimpina aikoina ja viittaa Vennyn elämään. No, kun kirjan lukee, niin ei se sitä ihan kirjaimellisesti tarkoita. Itsekin heti mietin, että miksi haluaisi elää jonkun toisen elämää, kun aina ajattelee niin, että ”Älä kadehdi toisen onnea, kun et tiedä hänen salaisia surujaan”.
Helene toki kärsi lapsena vioittuneesta lonkastaan, asemastaan perheessä, jossa hän huolehti äidistään ja veli antoi ymmärtää siskonsa olevan kovin sairaalloinen ja tavallaan kykenemätön. Muutenkin Helene oli toisinaan ja ihan syystäkin katkera, ettei voinut elää niin kuin ehkä monet muut kanssasisarensa.
Venny, poikkeuksellisesti naimisissa oleva taiteilija, sai harjoittaa Juhani Ahon vaimona omaa taiteilijuuttaan. Vaan kuka olisi halunut olla Vennyn osassa, kun oma mies rakastuu vaimon siskoon ja tekee hänelle vielä lapsen. Venny osasi ottaa asiat asioina ja pitää kaiken reilassa.
Jotenkin sitä jää miettimään, että mitä jos Helene olisi ollut Vennyn osassa, miten olisi käynyt? Saa sitä miettiä kaikkea muutakin, mutta silti Kunpa saisin hänen elämänsä on äärimmäisen mielenpainuva lukukokemus ja upea kirja. Kirjassa on myös niin runsaasti kuvia, että niitä on lähes jokaisella aukeamalla.