Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jean Rouaudin kirjailijantaival alkoi uskomattoman onnekkaiden tähtien alla. Hän sai pikavauhtia kustannussopimuksen ja voitti Ranskan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Prix Goncourtin heti omaelämäkerrallisella esikoisteoksellaan Kunnian kentät vuonna 1990. Asiaan saattoi vaikuttaa paitsi hyvä onni myös se, että Kunnian kentät on erinomainen romaani.
Kunnian kentät kertoo Rouaudin sukulaisista, erityisesti hänen äidinpuoleisestä isoisästään sekä isänisästä ja tämän sisaruksista. Kiinnekohtana Rouaudilla on hänen oma lapsuutensa, jolloin hän menetti lyhyen ajan sisään sekä isänsä että perhepiirissä asuneen Marie-tätinsä. Näistä kuolemantapauksista Rouaud alkaa ikään kuin kiertää monihaaraista spiraalia ulospäin luoden hienot luonnekuvat niin tuppisuisesta isoisästään, jota karakterisoi lommoisen rättisitikan ajaminen hengenvaarallisella ajotyylillä, sekä puolivuosisataisen opettajanuran tehneestä tädistä, jolla oli kortisto eri tilanteisiin soveltuvista suojelupyhimyksistä. Näistä päästään vähitellen ensimmäisen maailmansodan verilöylyihin, joilta suvun jäsenet eivät tietenkään välttyneet.
Vaikka lähtökohta on kuolleiden muistelussa, ei Rouaud ole ollenkaan synkkä, korkeintaan hivenen melankolinen. Rouaud muistaa menneensä lämmöllä, pientä huumoriakaan unohtamatta. Tärkeässä osassa kirjaa on ympäristö, Loiren laakso, jonka harmaus ja jatkuvat sateet eivät suoranaista hilpeyttä ruoki. Kirjan tunnelma on kaunis ja herkkä, ja Annikki Sunin käännös tavoittaa sen tavattoman hienosti.
Kunnian kentät aloitti sittemmin viisiosaiseksi venyneen sukukronikan. Viimeistä osaa lukuun ottamatta nämä ovat saatavilla myös suomeksi. Taisivatpa mennä lukulistan kärkipäähän. Suosittelen!
