Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen elämäni aikana lukenut varsin säästeliäästi fantasiaa, kauhua, tieteiskirjallisuutta, utopioita ja dystopioita; ehkäpä lukuisten kauhuelokuvien katseleminen on täyttänyt tällaisen genren tarpeen. Tartuin joka tapauksessa avoimin mielin ja uteliaisuudella tähän Tuulia Matilaisen kirjaan, joka tuntui sisältävän juuri tällaisia minulle outoja aineksia.
Ja outoa tunnelmaa tämä kirja sisälsikin: Matilainen hallitsee taitavasti vieraannuttamisen, joka ei kuitenkaan mene niin pitkälle, että tulos olisi nonsensea. Kirjan keskeinen henkilö on mahtava tietäjä Hanka-Marikki, joka on äidiltään oppinut ties mitkä noitataidot: hän hallitsee suvereenisti taikakalut ja yrttien ja kasvien parantavat tai tuhoavat voimat. Hanka-Marikki synnyttää pojan, Uuhon, jolla on karhun käpälä käden paikalla ja karhun tavat, kuten vetäytyminen talviunille. Mutta silti tietäjä ikävöi jotain ja jotakuta, Hurmaa, suloista nuorta neitoa, joka sitten saapuukin hänen majalleen vieraaksi. Mutta onnea ei kestä kauan, sillä kylän pahansisuiset isännätkin ovat huomanneet Hurman ihanuuden. – Lisäksi tekstissä kulkee lyhyinä katkelmina aivan toinen aikataso, jossa nuori Siiri-tyttö kirjoittaa aikakauslehden marginaaleihin päiväkirjaa jossain oudossa väestönsuojassa.
Täytyy sanoa, että minulla kesti jonkin aikaa, ennen kuin teksti alkoi vetää mukaansa, mutta kyllä se sitten vetikin. Matilaisen kieli on uskottavaa ja kaunista ja taitavasti johonkin tuntemattomaan aikatasoon sijoittuvaa, eikä arkaaiselta vaikuttavaan tekstuuriin ole juurikaan eksynyt lukijan korvaan karahtavia nykyajan ilmaisuja. Mutta koska Hanka-Marikin tarina sitten oikein tapahtui? Mikä on aikakausi, jossa toisaalta tehdään ristinmerkkejä, toisaalta rukoillaan pakanajumalia ja jossain kohtaa vieraillaan entisen kaupungin kohdalla? Kaikkeen tähän löytyy ratkaisu kirjan edetessä, ja Siirinkin päiväkirjaotteet liitetään mukaan kokonaisuuteen vallan tyylikkäällä tavalla.
Tämän kirjailijan kirjoja voisin lukea mielelläni jatkossakin. Ja onhan kotimaisen pienkustantamon tukeminen aina tärkeä kulttuuriteko.
