Saara Kesävuori: Kuningas

Kuningas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olli Holma on hiukan ihmeissään äitinsä perinnönjaon yhteydessä. Äiti kuoli niin yllättäen, mutta silti hänellä oli jo valmiiksi laadittu ja ilmeisen harkittu testamentti. Pojalleen hän jätti huvilan Naissaaressa, Viron rannikolla. Huvila on alustavien tietojen mukaan restauroitu, kaunis pitsihuvila, jonka alunperin hänen äidinisänsä Iivari Liukkala oli hankkinut jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Neuvostosotilaiden poistuttua alueelta äiti oli ottanut selvää asioista ja omistusoikeuskin on kiistaton. Lisäksi Olli Holma sai silkkaa rahaa, viisikymmentätuhatta euroa. Huvila jää mietityttämään miestä – Villa Credo – mutta vielä hän ei halua ottaa asiasta sen kummemmin selvää.

Aikaisemmin pikkuveljensä murhasta alaikäisenä tuomittu Kodak eli Kaarlo Karemaa on vaihtanut virallisesti nimensä Kodak Ram Vikbergiksi. Hän on nyt vapaa mies ja toteuttaa omaa ennustustaan; hänellä on vakituinen työpaikka, kaunis vaimo sekä ihana poika, Jesse. Hänellä on myös suunnitelma, jonka mukaan yhä elossa olevalla Elviksellä ja tämän kuolleen pikkuveljen mukaan nimetyllä Jesse-pojalla on tärkeä tehtävä. Pieni perhe elää lähes hykerryttävän hyvää elämää, omalla tavallaan…

Kodakin sisar Senta ei tiedä, miksi veli lopulta luopui aikeistaan tappaa hänet. Siksi häntä pelottaa ja paleltaa lähes jatkuvasti. Nyt perheen entinen koti on isän päätöksestä lopulta laitettu myyntiin. Tosin tämä on niin saamaton ja nyhverö, ettei pysty edes tyhjentämään taloa. Sentan on siis otettava työ hoitaakseen, avuksi hän pyytää Olli Holman. Jokainen esine talossa kantaa ahdistavia tai kammottavia muistoja. Holma puolestaan löytää Kodakin vanhan Elvis-kokoelman ja tekee tietämättään todella pahan virheen. Vasta kun teon seurauksen alkavat näkyä, on Sentan ja Ollin paettava Naissaareen, Holman huvilalle, jonka portailla jo virtaa murhatun ihmisen veri! Ilkka Haantiekin ryhdistäytyy omista kuvioistaan ja alkaa selvitellä myös löydettyjen valokuvien problematiikkaa ja matkustaa myös Viroon.

Kuningas on Olli Holma -trilogian itsenäinen päätösosa, joka kerää kokoon erityisesti Kaarlo Karemaan motiiveja tämän tekemiin rikoksiin. Psykologista jännitystä parhaimmillaan, sillä niin monella on omat syynsä käyttäytyä ja tehdä siten kuin on päättänytkin. Erinomainen jännäri, toivoisin Saara Kesävuoren edelleen jatkavan tämän lajityypin parissa. Hän on viime vuosien aikana osoittanut olevansa yksi Suomen parhaista jännityskirjailijoista ja trilogia ansaitsee kyllä kiitokset!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...