Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Anna Wickham, syntymänimeltään Edith Alice Mary Harper (1883-1947), vietti kosmopoliittisen joskin melko levottoman lapsuuden Englannissa ja Australiassa, jonne perhe oli saapunut etsimään onneaan vuonna 1890. Nuori Anna palasi kuitenkin 21-vuotiaana Englantiin, mielessä sekä lauluopinnot että kirjailijan ura. Pian hän kuitenkin avioitui juristi Patrick Hepburnin kanssa, mutta liitto ei kaiken kaikkiaan ollut järin onnellinen. Äitiys oli Annalle kuitenkin tärkeää, ja siitä hän kirjoittaa useissa runoissaan, kuten vaikkapa kauniissa Meditaatiossa:
”Me teemme uuden liiton silmillämme, ymmärrämme ekstaasin,
ja silti minä sanon, että mielessä tai pinnoissa ei ole nautintoa
joka vetäisi vertoja lapsen keholle kättä vasten.”
Avioliiton tilaa kuvaa sekin, että vaimonsa kirjoittamiseen suivaantunut Patrick Hepburn toimitti tämän muutamaksi viikoksi yksityiseen psykiatriseen sairaalaan paranemaan moisista hullutuksista, mutta onneksi eräs sairaalan lääkäreistä kannusti Annaa kirjoittamaan, ja hänen tuotteliain kautensa seurasikin sairaalajaksoa. Lisäksi hänestä tuli osa merkittävää kirjallista establishmentiä; hänen tuttavapiiriinsä kuuluivat muiden muassa Ezra Pound, D.H. Lawrence ja nuori Dylan Thomas.
Wickhamin runot ovat mielenkiintoista luettavaa näinkin suppeana kokoelmana, ja niiden tematiikat – naisen asema, tasa-arvo rakkaudessa ja äitiys – tuntuvat alati ajankohtaisilta, eikä kuvastokaan ollut mitenkään toivottoman vanhanaikaista. En ole itse mikään säännöllinen lyriikan lukija, ja siksi tuntui yllättävältä se yhteys, jonka koin Anna Wickhamin ja viimeksi lukemani Anne Sextonin kesken – kummankin aiheet ja elämät muistuttivat hämärästi toisiaan, myös sen surullisen tosiasian takia, että myös Anna Wickham päätyi itsemurhaan, ja hänen viimeiseksi runokseen jäi traaginen Hirtin itseni:
”Hirtin itseni
olin tajuttomana lattialla
köysi lipesi
roikkuminen loppui.
En pysty riistämään henkeäni
avulla köyden, kirouksen tai veitsen –
olen jäätynyt kauhusta
ja varma ylpeyteni ja pelon
tuomasta turmiosta.”
