Elina Backman: Kun jäljet katoavat

Kun jäljet katoavat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tätä kirjaa odotin, sillä Elina Backmanin esikoisteos Kun kuningas kuolee sai minut niin ihastumaan. Niinpä tätä kirjaa oli kiva aloittaa, etenkin kun vastassa oli heti tuttuja. Saana Havas on ammatiltaan toimittaja ja asuu Helsingissä. Jan Leino on rikoskomissario. Saanan ja Janin välillä roihahti edellisessä kirjassa, mutta miten suhde etenee. No heh, se ei ole päällimäinen asia, vaan että on tapahtunut rikos. Sen tutkintaan osallistuu tietysti Jan, mutta omalla tahollaan myös Saana.

Nuoria poikia on kadonnut. Poikia yhdistää se, että ovat tehneet dokumenttia Lammassaaresta. Kun heitä alkaa kadota, niin ollaan ytimessä. Jan tutkii poliisina ja hänellä on työkaverinaan Heidi. Saana on saanut uuden työpaikan ja siellä on mukava työkaveri Samuli, jonka pikkuveli on yksi kadonneista. Saana on sellainen toimittaja, joka hyvinkin pian alkaa tunkeutua tutkimaan syvemmin tapausta auttaakseen Samulia. Hän perustaa true crime-podcastin ja siihen tarvitsee materiaalia ja sitä hän löytää. Saana ja Jan eivät voi kuitenkaan kommunikoida keskenään siitä, mitä tekevät.

Joka tapauksessa tykkään siitä, kuinka kirjassa kerrotaan poliisin keinoista ja sitten siitä, miten toimittaja penkoo asioita.

Kirjassa jokainen saa ”suunvuoron” ja se on kiintoisaa. Vuoronperään puhuu Jan ja Saana, mutta myöskin Heidi ja sitten Kaj, psykologi, jonka vastaanotolla käy nuori tyttö, joka ei meinaa vaan oikein osata puhua. Kaj’n ja tytön tapaus onkin osio erikseeen ja tuo lisäjännitettä tarinaan.

Vanha tuttu, Saanan Inkeri-tätikin piipahtaa kylässä. Hän asuu Hartolassa, mutta on tärkeä Saanalle. Jotenkin ihana juttu se, että vanhempi, tärkeä ihminen käy ikäänkuin antamassa voimaa nuoremmalle.

Elina Backman osaa kuljettaa tarinaa niin, että kaiken aikaa jännitys säilyy. Välillä mennään hiljempää, että kerkiää hengähtämään ja sitten taas hatusta kiinni ja menoksi. Henkilökuvat ovat loistavia ja niin uskottavia.

Loppuratkaisu on mielenkiintoinen ja yllättävä, vaikka loppua kohden se alkaa selkiytyä lukijallekin, joka yrittää samalla ratkoa mysteeriä, että kuka on kaiken takana.

On sanomattakin selvää, että tätä lisää!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...