Kun lastenkirja alkaa sanoilla ”Olipa kerran”, alkaa heti epäilyttämään. Taasko on edessä puuduttavia ja ennalta-arvattavia seikkailuja, joissa kerätään kultamunia ja suudellaan prinsessoita? Kyllä, valitettavasti pelko osoittautuu aiheelliseksi tälläkin kertaa. Émile Bravon teos on nimittäin lastenkirja satujen kliseistä.
Tällä kertaa olipa kerran-maailmassa asuvat seitsemän kääpiökarhua. Kun he eräänä päivänä palaavat töistä, sängyssä makaa kultakutrinen jättiläinen. Alun jälkeen kaikki muutkin juonenkäänteet tuntuvat pelottavan tutuilta. Tyylilajiltaan Bravon teos on jostakin perinteisen lastenkirjan ja sarjakuvan välimaastosta. Ilmaisun painotus on enemmän jälkimmäisessä lajityypissä. Piirrosjälki on hauskan rosoista ja oivaltavaa, mutta intertekstuaalisiin lainauksiin perustuva vitsi ei kanna tarpeeksi pitkälle. Syvempi ja moniulotteisempi juoni olisi pelastanut kirjan. Nyt teos tuntuu pelkältä tuttujen satuhahmojen kavalkadilta.
Bravon lastenkirjassa on silti hetkensä. Erityisesti karhut on piirretty hauskalla ja ilmeikkäällä tavalla. Tekstissä on myös mukavia letkautuksia ja pieniä vitsejä. Teos vetoaakin varmasti parhaiten lapsiyleisöön, joka jo tuntee länsimaisten satujen hahmoja, mutta ei ole vielä kyllästynyt niihin.